Jos hiukan irroitellaan jalkoja maasta, niin itse tuotetun sähkön ja lämmityksen keskinäisiin yhtälöön tehokas (muttei halpa) ratkaisu olisi sähkön varastoiminen sähkövastuksella kemiallisen faasimuutosakun lataamiseen. Sopiva kemikaali voisi olla esimerkiksi natriumhydroksidi tai kalsiumoksidi. Sähkövastuksella haihdutetaan vesi pois kemikaalin vesiliuoksesta ja tiivistyvån veden faasimuutoslämpö varastoidaan lyhytaikaiseen lämpöpuskuriin (tämä osa muistuttaa perinteistä yösähkövaraaja) ja tuota lämpöä puretaan käyttöveden ja ajottaisen kesäaikaisen lämmityksen tarpeisiin.
Kemikaalia ja vettä tarvitaan erittäin paljon, kymmeniä kuutiometrejä vettä ja kemikaaleja kymmeniä tai lähes satakin tonnia. Altaiden on oltava vastaavan kokoisia (sillä sekä vesi, että kemikaalit pitäisi pitää suljetussa kierrossa, jotta estetään kontaminaatio vieraista aineista). Talvella kiinteää ja hygroskooppista kemikaalia käytetään sitten lämmön pumppaamiseen ympäristöstä lämmitystarkoituksiin. Esimerkiksi natriumhydroksidia käytettäessä lämpöä voidaan imeä energiakaivosta, syvälle asennetusta maapiiristä tai vesistöstä, jolloin kemikaali imee höyrystyvän ja maalämmön avulla muutaman asteen lämmössä pidettävän haihdutuskammion vettä. Lämpö saadaan käyttöön, kun höyry tiivistyy kemikaaliliuokseen (oikeastaan sohjoon) ja lisäksi itse kemikaalin liukeneminen antaa vielä lisää lämpöä. Litra vettä ja pari kiloa kemikaalia tuolla tavoin käytettynä pystyy pumppaamaan maasta luokkaa 2/3kWh lämpöä. Eli jos tavanomainen pientalo kuluttaa 20000kWh lämpöä vuodessa, tuon varastoiminen vaatisi luokkaa kolmeikymmentä kuutiometriä vettä ja vajaa sata tonnia tonnia itse kemikaalia. Pelkän kemikaalin hinta sitten lienee enemmän kuin "100 tonnia", mutta aine ei periaatteessa kulu. Tämähän vastaisi energiasisällöltään 5000kWh:n sähköakustoa maalämpöpumpun käyttämiseen vastaavalla tavalla (mikä puolestaan tulisi suorastaan pöyristyttävän kalliiksi).
Kokonaisuutena siis aurinkoenergiaa varataan termokemiallisen lämpöpumpun käyttövoimaksi ja faasimuutossykli on valittu sellaiseksi, että kemikaali voidaan säilöä pitkiä aikoja ympäristön lämpötilassa, eli ei tarvita lämpöeristeitä. Jonkin verrran noita prosesseja on kokeilty ja kehitelty ainakin Ruotsissa, mutta valmiita ratkaisuja ei tietääkseni ole tarjolla. Ajateltavissa olevat kemikaalit ovat kuitenkin siedettävän hintaisia (korkeintaan tuhansia euroja per tonni), vaikkakin erittäin syövyttäviä, joten toteutus edellyttää varmuutta ja eri asteisia suojatoimenpitieitä.
Akkujen käyttäminen sähkön varastoimiseen sähkölämmityksen tarpeisiin on täyttä hölmäläisten peiton jatkamista toisesta päästä leikatulla kaistaleella. Ei tuossa ole todellisuudessa järkeä edes lämpöpumpulla varustetuissa täyssähköautoissa, joiden lämmitystä varten pitäisi kehittää jokin uusiutuvalla synteettisellä polttoaineella toimiva lisälämmitinratkaisu, jotta päästään siedettävään energiatehokkuuteen ja kokonaisuuden kannalta asialliseen ympäristöystävällisyyteen. Lämpöpumppua toki tarvitaan mahdollisen ilmastoinnin energialähteenä kesäaikaan. Täyssähköauton akku palvelee mainiosti käyttövoimana ja elektroniikan sekä valaistuksen käyttövoimana ja tokihan sitä kannattaa käyttää apuna kierrättämään vaikkapa auton laitteista pieninä määrinä syntyvien ja kerättävissä olevien häviöiden siirtämiseen varsinaisen lämmityksen avuksi. Lämmityskin voi ilman lisäapua riittää huurteenpoistoon lauhkeassa ilmastossa syys- tai jopa talvikaudella, ei kuitenkaan Suomessa.