Uskoisin munankeittimen kantavaksi ideaksi lämmityksen tasaisuuden. Tivistyvä höyry takaa oikein mitoitettuna varsin tasaisen lämpötilan munien pinnalla.
Jos olisi tarkoitus virittää munakeittimen energiantehokkuus huippuunsa, niin laitteen kuori pitäisi lämpöeristää ja tehdä teho portaattomasti säätyväksi. Ennakko-ohjelmoinnilla pääsee hyvään tulokseen tietyn kokoisilla munilla, mutta varsinainen hifistely edellyttäisi paineenpitävää keitintä, jonka tehoa sitten säädettäisiin ilmanpaine-eron perusteella (esimerkiksi niin, että höyrynpoistoaukko tukitaan jonkin ajan kuluttua (kun ilma on ehtinyt poistunut keittotilasta) ja pidetään pieni paine-ero sisältä ulos säätöalgoritmilla. Keiton edistyessähän höyryn tiivistyminen munien pintaan hidastuu ja paine pysyy asetettuna jatkuvasti pienentyvällä teholla.
Munat voisi varmaan keittää hiukan vajaan 100 asteen lämpötilassakin, jolloin yksisuuntaventtiili riittää ja säätö voisikin perustua tarkkaan lämpötilan säätöön hiukan alle 100 asteeseen. Keiton aluksi ilma "pursuaa" pois keittimestä ja säädön pieni värähtely saa ilman pian poistumaan lähes kokonaan ja jäljelle jää vain vesihöyryä. Yksisuuntaventtiili jättää keittimeen pienen alipaineen (ainakin keittojakson valtaosalle), eikä ilmaa ainakaan pääse takaisin keittimeen tuollaisella säätöperiaatteella. Kansi samalla tiivistyy alustan tiivisteitä vastaan ja tarvitaan venttiili alipaineen täyttämiseksi, kun munat otetaan ulos (täytyy varmaan olla myös venttiili, joka estää alipaineen liiallisen kasvun ja keittimen kuoren lommahtamisen, jottei keitintä tarvitse valmistaa lasista tai vastaavasta täyden alipaineen kestävästä materiaalista).