Ja sitten vähän faktaa https://www.vero.fi/syventavat-vero...484/kotitalouden-sähköntuotannon-tuloverotus/
Pykälien mukaan meikäläiseltä pitäisi viime vuodesta periä n. 170 € edestä tuloveroa sähkön myynnistä, koska vielä ei Tesla pihassa seiso. En kuitenkaan aio veroilmoituksessani mainita asiasta halaistua sanaa. Ihan siitä syystä, ettei minulle ole tarvinnut maksaa tukea selviytyäkseni korkeista sähkölaskuista. Alvin alennus toki tullut minullekin.
Silloin tulee melkoinen ryysis kun kaikki haluaa hankkia sen lisä-osan nimeltä grid-upload limiter eli juuri sama mittari mitä moni on hankkinut seurantaan sähköyhtiölle päin menevästä sähköstäJos tulon hankkimisesta on maksettava veroa, niin silloinhan siihen tulonhankkimiseen voi tulla myös tulonhankkimiskuluja.
Ei tuosta ole varmaa tietoa. Tarkkaa kirjanpitoa ei ole. Toki mahdollista olisi vielä jälkikäteenkin tuo selvittää, mutta melko hankalaa ja varsinkin työlästä. Sellainen näppituntuma, että jos oma käyttö huomioidaan myös, niin silloin ollaan aika lähellä kuoletusta. Jos vain pelkkä myynti lasketaan, niin vielä ollaan melkoisen kaukana.Onko @Aurinkoinen investointisi jo kuoletettu?
Halavala sie teet hommia. Ota nyt 50€/h vähintään.Tuossa voi kyllä omalle huoltotyölle laskea hinnan ja verottajan on pakko se hyväksyä,eli lumien pudotus 28 € tunti,kaikkea mahdollista voi tuohon tukkia ,lumikolasta harjaan ja alumiinitikkaisiin tulonhankkimiskuluiksi,aina sitä voi jotain keksiä.
Ei kannata ihan tappiolle jäädä kuitenkaan.Halavala sie teet hommia. Ota nyt 50€/h vähintään.
kannattaa varoa noita 28€ tunti laittamista verotukseen, siitä pitää tietysti maksaa tuloveroTuossa voi kyllä omalle huoltotyölle laskea hinnan ja verottajan on pakko se hyväksyä,eli lumien pudotus 28 € tunti,kaikkea mahdollista voi tuohon tukkia ,lumikolasta harjaan ja alumiinitikkaisiin tulonhankkimiskuluiksi,aina sitä voi jotain keksiä.
Missä muka euroista puhutaan, just kirjotit "myynnin määrä" ja sehän on kilowattitunteja tjms energiaa.Varsinkin kun mitattava arvo on eurot, eikä kilowattitunnit.
onko tyhjästäEli summasummaarum: paljon hälyä tyhjästä.
Voihan tuo raja toki jollain ylittyä jos on helvetinmoinen aurinkolaitos tontilla ja ostosähköä menee hyvin vähän.
Eri asia onkin et onko tuossa yhtälössä mitään järkeä investointimielessä? Ehkä sillon jos koko laitteiston/paneeliston on saanu ilmatteeks.
Ei se vahingossa ylity, koska sun pitää ilmottaa sähköyhtiölle maksutili jos teet enemmän kuin käytät. Muuten se jää sähköyhtiön saldoon joka vähennetään seuraavasta laskusta.Eli summasummaarum: paljon hälyä tyhjästä.
Voihan tuo raja toki jollain ylittyä jos on helvetinmoinen aurinkolaitos tontilla ja ostosähköä menee hyvin vähän.
Eri asia onkin et onko tuossa yhtälössä mitään järkeä investointimielessä? Ehkä sillon jos koko laitteiston/paneeliston on saanu ilmatteeks.