Nimerkille; Kotte
Niinpä !
Suomi on jo menettänyt asemansa työvoimavaltaisten alojen kohdalla.
Papereritehtaat siirtyvät sinne, missä puu kasvaa tuplat triplat vuodessa ja ostavat metsiä.
Kohta ei paperia juuri tarvita..muutenkaan !
Suomessa energiaa tarvitaan lähinnä peliteollisuuden "nörttien" tietokoneisiin..kohtapuoliin  
 
Tämä on kuitenkin ollut mittavavin menetys Suomelle;
 On menetetty moniakin ATK saleja, muille
pohjoismaille, joissa saa nopeasti tuulivoimaa asennettua ja luvat niille.
Jäähdytys ON iso ongelma tehoa vaativissa konesaleissa, kuten energian puhtaus ja saatavuus.
Puhdasta ja saasteetonta energiaa haluavat ja oman energiansa haluavat sillä tuottaa.
Siinä olemme hävinneet ja moneen otteeseen Ruotsille, Tanskalle, jossa suorastaan haalitaan näitä 
isoja ATK konesaleja, kun olosuhteet ja jäähdytystä löytyy luonnostaan.
Suomessa olisi olosuhteita tähän ja parempiakin ja jäähdytykseen, 
mutta hankkeet kaatuneet siihen, että eivät saa uusiutuvaa energiaa tuulivoimaa hyödykseen, mikä 
on hankkeen edellytys.
Eivät odota vuosia päätöstä.
Suomessa olisi kaikki edellytykset ja paremmat tuulivoiman olosuhteetkin, kuten Tuulivoima
Atlas tutkimuksemme osoitti, mutta byrokratia ja lupien vaikeus..
Todella pitkää rantaviivaa ja harvaan asuttua maata olemme, tuulista seutua löytyy.
SE, on kaatanut lukuisia TODELLA isojenkin firmojen.. hankkeita Suomeen.
JOS !!, emme piankin ymmärrä ja asemoi itseämme kaikkiin näihin parametreihin.
Antero Rantanen
040 511 5245