Suomalaisia tuulivoimapuistoja on rakennettu osin väärin tuuliodotuksin

windmill

New member
Moro,

Jostain on jo aikaisemmin tarttunut takaraivoon juttu, että joku isompi toimija haki "syöttötariffin" päälle vielä jotain lisäkompensaatiota, kun voimalan roottori kerää talviolosuhteissa huurretta ja jäätä?  ;D

-Juha-
 
Puuha

Active member
no niin, mieleen taas juolahtaa keskustelua herättävä asia liittyen läheisesti otsikkoon ja siitä aiheutuviin seuraamuksiin. kun tiedetään se että maanomistaja on vastuussa maistaan ja kun hän vuokraa maansa tuulivoimalla energiaa tuottavalle yritykselle muutamalla tonnilla ottaa hän samalla myös vastuun siitä että voimala puretaan. toki purkuvastuu on tuulivoimayhtiöllä mutta mikä takaa että yritys ei ole selvityskunnossa kun myllyistä aika jättää? kyse on aika suuresta summasta per purettava yksikkö jota tuskin maanomistajat ovat huomanneet kun sopimukset ovat tehneet.
 
Puuha

Active member
no ei se sen kummempaa ole ollut suomessakaan. paikallisella vesimyllyllä tai generaattorilla on tuotettu sähköä isommalle porukalle kylällä. edullisemman hinnan vuoksi nämä yhteisöjen laitteet yhtiöitettiin. mutta mitäpä tuota yhtiöttämään saksassa ja tanskassa kun osuuskunta saa parempaa hintaa siirtoyhtiöltä kuin mitä asiakkaat maksaisivat. eli tilanne on juuri toisin päin miten se suomessa oli.

no osuuskunnathan sitten saivat sen aikaan että tuotot siirtyvät kierosti jolloin siirtoyhtiöillä ei ollut minkäänlaista syytä kehittää siirtoverkostoa maan sisällä. no eihän se tuohon aikaan suurikaan ongelma ollut kun oli muitakin energianlähteitä hajautetusti mutta nyt kun isot tuotantolaitokset ovat kaukana kulutuspisteistä ja uusiutuvat on hajautettu muutokset tuotossa tarvitsevat ulkopuolisen apuja kipeästi jotta verkko pysyisi pystyssä. tanskalainen kuluttaja maksaa alhaisen negatiivisen tasesähkön hinnanerotuksen tuulivoimalayhtiölle kovien tuulien aikaan norjalaisten kiittäessä kun saavat sähköä alle omien kustannusten ja taas tuulettomina päivinä norjalaiset myyvät tanskalaisille postiivista tasesähköä kalliiseen hintaa taas tanskalaisten tämän maksaen. norja nettoaa aina tuuli tanskassa tai ei.

nykyisellään koko tuulivoima energianlähteenä on yksi farssi jota keinotekoisesti pyritään vielä yrittää saada pysymään järkevänä perustelemalla sitä sähkönhintaa laskevana tekijänä, ehkä ojalan oppi ei kaikille ole mennyt perille. no tuotettu MWh tuulivoimalla maksaa reilut 80 euroa per tuotettu yksikkö kuluttajille.
 
kotte

Active member
Puuha sanoi:

Tuo on kyllä liioittelua. Oikeassa paikassa ja oikealla tavalla muuhun energiainfrastruktuuriin liitetty tuulivoima on nykyisin, Suomessakin, aivan taloudellinen voimantuottomuoto.

Sen sijaan koko sähköenergiantuotanto on nykyisellään ja etenkin Saksassa, Tanskassa ja hiukan Ruotsissakin täysi farssi. Tukiaisrakenne on suunnattu niin, että se mädättää kaiken markkinaehtoisuuden ja kustannusvastaavuuden. Mikään sähköntuotanto ei itse asiassa ole enää kannattavaa ilman tukiaisia (ehkä vanhaa vesi- ja ydinvoimaa lukuun ottamatta, joista edellinen on todella arvokasta, jälkimmäinen niin kauan, kun laitteet vielä kestävät). Suomessa kotimaisilla polttoaineilla toimiva sähkön yhteistuotantokin on tuettu kahta kautta, eli polttoainetukiaisten ja lämmön myynnin tuottojen välityksellä.
 
HeTi

Member
Voisi tietenkin miettiä joskus tälläkin foorumilla vähän positiivisempaa asennetta.  ;)

Oli energiamuoto mikä tahansa, niin se on "ihan hullua", "täysin järjetöntä","verovarojen tuhlausta" ja kaikki muut maat
tekee täysin väärin. Onneksi me Suomessa tiedetään miten homma toimii, sähkö on halpaa ja muut maat senkun kituuttaa.

kotte

Active member
HeTi sanoi:
Onneksi me Suomessa tiedetään miten homma toimii, sähkö on halpaa ja muut maat senkun kituuttaa.
Ei sitä täälläkään tiedetä (mm. keskustelu ydinvoimasta on farssimaista, mutta enpä lähde tässä erittelemään, että millä tavalla mielestäni). Sähkö nyt sattuu olemaan melko halpaa suomalaisista pääosin riippumattomista syistä (syy ovat Norjan ja Ruotsin satumaiset vesivoimarikkaudet sekä ruotsalaisten, tanskalaisten ja saksalaisten tukiaisilla rakentama valtava tuulivoimakapasiteetti, joka täydentää tuota vanhaa varastoivaa vesivoimavaraa lähes ideaalisesti sekä teknisesti että markkinaehtoisesti toimivalla tavalla). Ainoa suomalaisista riippuva syy on eurooppalaisittain katsoen hyvin alhainen sähkön verotus kuluttaja-asiakkaille.
 
sam123

Active member
HeTi sanoi:
Joskus miettinyt miten Tanskalaiset pärjää tuulivoimaloiden kanssa, niitähän on paljon.
Ilmeisesti avainsana on tuo osuuskuntamalli:

http://www.greenpeace.org/finland/fi/media/blogi/tuulen-kesyttjt/blog/51085/?fb_action_ids=10152760110745279&fb_action_types=og.likes
Tanskalaisethan ovat ihan kusessa noiden myllyjensä kanssa. Ja mitä tulee greenpeaceen niin se on pahempi terrorijärjestö kuin ISIS  ;D

http://passiiviidentiteetti.wordpress.com/2012/08/19/minne-tanskan-tuulivoima-paatyy/

Puuha sanoi:
nykyisellään koko tuulivoima energianlähteenä on yksi farssi jota keinotekoisesti pyritään vielä yrittää saada pysymään järkevänä perustelemalla sitä sähkönhintaa laskevana tekijänä, ehkä ojalan oppi ei kaikille ole mennyt perille. no tuotettu MWh tuulivoimalla maksaa reilut 80 euroa per tuotettu yksikkö kuluttajille.
Niinpä. Pekkarisen risupaketin sivutuotteena sukulaisille subventoitua rahaa.

Siksi meillä on tuulivoimaa  ;D ;D ;D http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032916780974_uu.shtml
 
kotte

Active member
sam123 sanoi:
Tanskalaisethan ovat ihan kusessa noiden myllyjensä kanssa. Ja mitä tulee greenpeaceen niin se on pahempi terrorijärjestö kuin ISIS  ;D
Juuri tällä hetkelläkin näyttää (Fingridin mukaan) Ruotsin ja Tanskan tuulivoimaloista syntyvän tehoa yli kaksi kertaa se, mitä Suomen ydinvoimaloista parhaimmillaan irtoaa (5640MW vs. vajaa 2800MW). Seuraukset: sähkön pörssihinta on Länsi-Tanskassa 0,997c/kWh, samoin Etelä-Norjassa. Norjalaiset keräävät suurimman hyödyn, sillä siellä säästyy vettä sellaisiin ajankohtiin, jolloin tanskalaisilta voi kiskoa kunnon hinnan. Ruotsin markkinat ovat niin suuret, että sinne sähkö uppoaa kevyesti (pörssihinta 3,183c/kWh Etelä-Ruotsissa ja Itä-Tanskassa). Suomeen ei sähköä riitä, kun pohjoisen johto on remontissa, Viro "kuivattaa" lisää, eikä Venäjältä liikene vielä tähän kellonaikaan. Sähkö olisi Suomessa paljon kalliimpaa (nyt 4,47c/kWh), ellei olisi ennakolta tiedetty, että pohjoisen voimansiirrossa on pitkä suunniteltu remontti, jolloin lauhdevoimaa ja kaukolämpölaitoksia on tavallaan turhaan päällä, jotta verkon stabiilisuus saadaan turvatuksi.
 
Puuha

Active member
kotte sanoi:
Ainoa suomalaisista riippuva syy on eurooppalaisittain katsoen hyvin alhainen sähkön verotus kuluttaja-asiakkaille.
tutki miksi sähkövero on suomessa poikkeuksellisen pieni, vinkki tuulivoima/aurinkovoima.  ;)
 
Ei tuossa ole minkäänlaista syy-seuraussuhdetta. Kyllä sähköenergiaan voisi periaatteessa laittaa moninkertaisen veron, vaikkei sillä tuettaisi mitään muuta kuin valtion kassaa. Vertaa vaikka henkilöautoliikenteeseen, jota verotetaan moninkertaisesti tienpidon koko kustannuksiin nähden. Samalla periaatteella voisi aivan hyvin lätkäistä sähköveroakin vähintään 10 senttiä per kWh.
 
Puuha

Active member
sähköverosta maksetaan myös syöttötariffit yrityksille ja yksityisille. on vain niin että ilmaista lounasta ei ole. mitä enemmän syöttötariffiin perustuvaa tuotantoa sitä suuremmat verot.
 
Totta kai noilla asioilla on tilastollinen korrelaatio (kansainvälisesti tarkasteltuna), mutta ei syy-seuraussuhdetta sikäli, että tuet voi ottaa jostakin muusta verosta tai veronluonteisesta maksusta poliitikkojen päätösten mukaan. Ja kuten totesin, muualla on esimerkkejä moisesta.

Väittäisin pikemminkin niin, että kansainvälisesti poliitikkojen halulla verottaa kuluttajien sähkön käyttöä ja halua osoittaa julkisluonteisia varoja uusien energiamuotojen tukemiseen on tekemistä keskenään. Äänestäjille on sitten helppo selittää, että noilla veroilla muka kustannetaan investointeja uusiin energiamuotoihin (siis noissa oloissa äänestäjät kokevat asian melko yleisesti osittain positiivisena).
 
Puuha

Active member
Puuha sanoi:
no niin, mieleen taas juolahtaa keskustelua herättävä asia liittyen läheisesti otsikkoon ja siitä aiheutuviin seuraamuksiin. kun tiedetään se että maanomistaja on vastuussa maistaan ja kun hän vuokraa maansa tuulivoimalla energiaa tuottavalle yritykselle muutamalla tonnilla ottaa hän samalla myös vastuun siitä että voimala puretaan. toki purkuvastuu on tuulivoimayhtiöllä mutta mikä takaa että yritys ei ole selvityskunnossa kun myllyistä aika jättää? kyse on aika suuresta summasta per purettava yksikkö jota tuskin maanomistajat ovat huomanneet kun sopimukset ovat tehneet.
tuollaista tuossa aikaisemmin kirjoittelin.

no nyt sitten se alkaa jo mediassakin olemaan framilla. http://yle.fi/uutiset/tuulimyllyn_purku_on_viime_kadessa_maanomistajan_vastuulla/7542969
 
windmill

New member
Huomenta,

Melko huonoon asuun kirjoitettu juttu, siis tarkoitan tuota  :mad:
http://yle.fi/uutiset/tuulimyllyn_purku_on_viime_kadessa_maanomistajan_vastuulla/7542969
Kaikesta mekin joudumme maksamaan Yle-veroa?  :-\
Parempaa Suomen kieltä kuuli - 70 luvulla Slussenilla!  :-*

Tähän väliin voisi heittää jutun kuka vastaa ydinvoimaloiden purkamisesta, ikuisesti eivät toimi nuokaan laitokset,  :'(
Surkuhupaisaa asiassa on se, että Arevan monumentti ei tule tuottamaan wattiakaan sähköä vielä moniin vuosiin! ::)
http://yle.fi/uutiset/aamulehti_olkiluodon_uusi_ydinvoimala_maailman_kallein_rakennus/6943607
Voihan tuollakin lohduttautua:  :p
http://www.talouselama.fi/uutiset/olkiluodon+ydinvoimala+ei+olekaan+maailman+kallein+rakennus++hs+nama+ajavat+ohi/a2241037

Tässä varmaankin "Hanhijoesta" jotain reaaliteettejä:  ::)
http://m.iltalehti.fi/app/talous/2014092818701500_ta.shtml

Voisihan ydinvoiman puolustajat / kannattajat alkaa kerään jotain "purkurahastoa" ja tallettaa sen vaikka Kyprokselle, tili olisi kait tuo:  ::)
Laaksonen, Rosatom Overseasin varajohtaja  ;D

Hyvää viikonloppua kaikille,

-Juha-
 
denzil dexter

Active member
windmill sanoi:
Tähän väliin voisi heittää jutun kuka vastaa ydinvoimaloiden purkamisesta, ikuisesti eivät toimi nuokaan laitokset,  :'(

Voisihan ydinvoiman puolustajat / kannattajat alkaa kerään jotain "purkurahastoa" ja tallettaa sen vaikka Kyprokselle, tili olisi kait tuo:  ::)
Purkamista varten on kerätty rahat jo etukäteen. Nyt kasassa lienee jokunen miljardi. Tuossa wikipedian jutussa tilanne vuonna 2007:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Geologinen_loppusijoitus
 
kotte

Active member
windmill sanoi:
Melko huonoon asuun kirjoitettu juttu, siis tarkoitan tuota  :mad:
http://yle.fi/uutiset/tuulimyllyn_purku_on_viime_kadessa_maanomistajan_vastuulla/7542969
Kaikesta mekin joudumme maksamaan Yle-veroa?  :-\
Parempaa Suomen kieltä kuuli - 70 luvulla Slussenilla!  :-*
Asiakin on aika monipiippuinen, sanoisinko piiloasenteellinen. Ideanahan on vähäisen haitan korvaaminen välittömän omistus- ja vaikutusalueen ulkopuolelle. Olen itse kylläkin sitä mieltä, että ihan vastaavasti joka ikiselle henkilölle, joka joutuu asumaan kilometriä lähempänä junarataa, kahta kilometriä lähempänä moottoritietä, laivaväylän ääressä asuvalle, alle 20 km:n päässä lentokentästä asuvalle, 30 km lähempänä sellutehdasta, kaatopaikkaa, sikalaa asuvalle ym. ym. voisi maksaa tätäkin huomattavampia summia haitasta, jota melu, pöly, aallokko, noki, käryt, hajut ja etenkin näiden vastatoimet edellyttävät. Jokaiselta ohi kulkevan kulkuneuvon matkustajan pitäisi osaltaan maksaa tästä haitasta. Taajamassa voisi myös pientalon puulämmittäjän korvaamaan naapureille vaikkapa tonnin kullekin vuodessa aiheuttamastaan ylimääräisestä kärystä ja noesta.
 
pökö

Member
kotte sanoi:
Ideanahan on vähäisen haitan korvaaminen välittömän omistus- ja vaikutusalueen ulkopuolelle. Olen itse kylläkin sitä mieltä, että ihan vastaavasti joka ikiselle henkilölle, joka joutuu asumaan kilometriä lähempänä junarataa, kahta kilometriä lähempänä moottoritietä, laivaväylän ääressä asuvalle, alle 20 km:n päässä lentokentästä asuvalle, 30 km lähempänä sellutehdasta, kaatopaikkaa, sikalaa asuvalle ym. ym. voisi maksaa tätäkin huomattavampia summia haitasta, jota melu, pöly, aallokko, noki, käryt, hajut ja etenkin näiden vastatoimet edellyttävät. Jokaiselta ohi kulkevan kulkuneuvon matkustajan pitäisi osaltaan maksaa tästä haitasta. Taajamassa voisi myös pientalon puulämmittäjän korvaamaan naapureille vaikkapa tonnin kullekin vuodessa aiheuttamastaan ylimääräisestä kärystä ja noesta.
Hyvä esimerkki kottelta, olen samaa mieltä.
 
Ylös