Paistaa se aurinko risukasaanki

Savonius

Well-known member
Vähän ennen kolmea (ip) ylittyi 240W paneelista verkkoon tänä vuonna 150kWh. Jotenkin tuntuu aika paljolta. Tuohon tuli 0,77kWh lisää iltapäivästä.
 

Savonius

Well-known member
Aurinkopaneelit syöttivät verkkoon eilen noin 350MW teholla ajoittain. Korvaa siis fossiilisia polttoaineita.
Tuo lukema on verkkoon liitettyjen paneelien teho jolla fossiiliset korvautuvat. Tuo on kuitenkin paneelien tuottamasta sähköstä vain osa. Verkkoon liitettyjen lisäksi on verkkoon syöttämättömiä paneeleita, uskoisin että toinen mokoma. Verkkoon liitetyissäkin järjestelmissä on laitteita jotka vähentävät verkkoon menevän sähkön määrää tai niinkuin itselläni verkkoon menee vain 40% tuotetusta. Myös pientuulivoimaloista iso osa on verkkoon syöttämättömiä. Kaikki kuitenkin korvaavat tavallaan fossiilisia.
Olisiko jollain tietoa tai valistunutta arvausta huomioidaanko noita järjestelmän ulkopuolisia jotenkin hiilidioksidin korvauslaskelmissa.
Maahantuotujen paneelien (teho tai kappalemäärä löytynee Tullin tilastoista).
 

vesioinas

Active member
Eiköhän lukema perustu jonkinlaiseen valistuneeseen arvioon. Aika pieni osuus kyllä, vaikka paneelien rakentaminen on ollut hyvin esillä mm. uutisoinnissa jo muutaman vuoden.

Näin kerrotaan Fingridin sivuilla:
"Fingrid on arvioinut aurinkopaneeleiden kokonaistuotantotehon Energiaviraston jakeluverkkoyhtiöiltä saadun vuosittaisen kapasiteettitiedon ja aurinkopaneeleiden asennusten kasvuennusteiden mukaan. Paneelien maantieteellinen sijainti on arvioitu hyvin karkeasti kapasiteetin ilmoittaneen verkkoyhtiöiden perusteella."
 
Viimeksi muokattu:

Savonius

Well-known member
Tarkoitin niitä paneeleita ja pientuulivoimaloita joita ei ilmoiteta verkkoyhtiölle.

Fingridin ilmoittama teho vaihtelee vaihtelee päivän aikana jonkin indikaattorin mukaan useaan kertaan.
 

fraatti

Active member
Aurinkopaneelit syöttivät verkkoon eilen noin 350MW teholla ajoittain.
Suunnitelmia on vielä paljon suurempaan....
 

Savonius

Well-known member
No nyt on sähkö halpaa muissa pohjoismaissa. Tanskassa tänään miinuksella. Suomi ja Baltian maat yli 10 sentin loppupäivän. Suomen korkein veroton tänään 16,437 senttiä.
Koko Ruotsissa 9-10 (suomen aikaa) veroton 0.072 senttiä kilovattitunnilta.
 
Viimeksi muokattu:

Savonius

Well-known member
Mukavasti tuuppaa ilta-aurinkokin. Puoli seitsemän nurkilla 240V paneelista verkkoon. Päivästä ei kuitenkaan kaksisesti kerry.
16kWh tuskin ylittyy.

Ilta-auringosta.png
 

Savonius

Well-known member
Toukokuussa 240W paneelista verkkoon runsaat 54kWh. Koko kentästä noin 1400kWh. Huippu toukokuu 2018 jolloin 66,38kWh. Useammin kuitenkin sinne 46kWh:n pintaan.
Loppukuun päivät olivat kutakuinkin surkeita.
 

Savonius

Well-known member
Kohta voimme heittää hyvästi (tai vilkuttaa iloisesti) korkeille pörssisähkön hinnoille. Olkiluoto ykkösen vuosihuollon pitäisi päättyä 10 kesäkuuta ja OL3 luvataan käynnistävän testausjakson uudestaan parin viikon päästä.
 

Savonius

Well-known member
No nyt on tullut ajettua nurmikkoa runsaat 2500 neliömetriä. Osa on tullut leikattua kahdesti. Leikkuu on tapahtunut Brykke akkuleikkurilla jonka ostin viime kesänä. Odotukset eivät olleet suuria mutta tämä toimii kuin unelma. Vain pakki puuttuu. 42cm leikkuuleveys, portaaton vetonopeuden säätö ja kaksi akkupaikkaa 40V akuille, A ja B. Käyttää ensin toisen tyhjäksi ja vaihtaa lennossa toiseen. Toimii myös yhdellä akulla. Käytän yhtä akkua kerrallaan jolloin saan sen lataukseen saman tien kun on tyhjentynyt. Käytössäni on kolme 4Ah akkua joita lataan akkupankin invertterisähköllä. Tämä takaa lähes tauottoman leikkuun. Joskus on pidettävä kaffepaussi että akut kerkeävät jäähtymään.
Maksoin tuosta ihmeestä akun ja laturin kanssa 248€ lisäakut maksoivat 78€ kappale. Lieneekö laite ollut liian hyvä mutta ei ole enää näkynyt myynnissä. Sanottiin että sitä valmistettiin Lahdessa. Suunnittelija oli ainakin leikannut nurmikkoa.
Hieno ominaisuus laitteessa on että kun nurmikko tihenee niin se nostaa terän pyörimisnopeutta ja hidastaa kulkunopeutta. Ja kuten sanotaan, ei tässä vielä kaikki. Se on tyylikkään näköinen.
 

Savonius

Well-known member
Toukokuussa joutui ostamaan sähköä 46,53kWh ja myyntiin meni kymmenestä paneelista 486,97kWh. Kaikkea paneelituottoa ei enää saanut sijoitettua järkevästi. Pakko oli tuolla tasasähköpuolelle laittaa kytkin nollille. Kymmenen paneelia joutui lomautetuksi ja loput lyhennetylle työajalle.
 

Savonius

Well-known member
Jaaha, sieltähän se löytyi. Silloisen myyjän mukaan koottiin Lahdessa. Ei väliä. Loistopeli tuollakin hinnalla.

(Brücke on saksaa ja tarkoittaa, että nyt juhlitaan! Tokmannin oma työkalumerkki)
 
Viimeksi muokattu:

Savonius

Well-known member
Turun Sanomissa julkaistiin viime viikolla talouslehti FT:n juttun käännöksen. Siinä arveltiin polttoaineiden hinnan nousua ja saatavuutta. Saatavuuden ennakoitiin vaikeutuvan merkittävästi ja sen seurauksena hinnan merkittävää nousua.
Pitäisiköhän hankkia 3-4 tuhannen litran farmarisäiliö ja täyttää se dieselillä. Yetillä meikäläinen pörräisi sillä runsaat kolme vuotta. Vai pitäisikö mennä oitis sähköautokauppaan ennen kuin se hinnannousu yltää sinne.
 

vesioinas

Active member
Säiliökin varmaan maksaa jonkin verran eli kannattaisi tehdä laskuharjoitus, että mitä säästää. Talviaikaan pitäisi ehkä olla pakkasenkestävää dieseliä tai jäätymisenestoainetta. Mulla on kertaalleen käynyt niin, että suodatin jähmettyi tukkoon kun pakkasta oli riittävästi. Onneksi sain sulateltua hiustenkuivaajalla.
 

Savonius

Well-known member
Lopettavien maatilojen huutokaupoissa noita säiliöitä kyllä saa kohtuuhinnalla mutta talvilaadun löytäminen tuottaa töitä.
Sähköauton kohdalla askarruttaa tuo sähkön saatavuus, Kun 500000 ladattavaa kytketään lataukseen niin millähän teholla sitä akkua ladataan. Laturithan laskevat lataustehoa verkkojännitteen laskiessa. Lienee siinä muitakin tekijöitä joista johtuen lataustehoa rajoitetaan. Saatika sitten kun sähköautoja on miljoona kuten hallitus toivoo.
 

Savonius

Well-known member
Fingrid ilmoittaa sivullaan aurinkosähkön tehoksi lähes vuoden huipun 353MW siitä huolimatta että pilvisyys on melko kattavaa.
Ei ole mielestäni riittävä tarkkuus kun ydin tai vesivoiman tehot ilmoitetaan yhden MW tarkkuudella.

Satelliittikuva samalta hetkeltä. (Leike Sat24)

Pilvistä.png
 
Ylös