Ei tuossa (kai) kenellekään mitään yllätystä ole - tai aika hitaalla saa ajatustoiminta käydä jos ei muista että tammi-helmikuussa on useimmiten jonkin verran lunta

. Kieltämättä viestistäni saattoi sellaisen kuvan toki saada. Muutama fotoni onnistui jo paneelille asti pääsemään kun kokonaiset 8Wh ehti syntyä, mutta uusi lumipyry peitti taas paneelit lumella.
Kattoasennus katon kanssa samaan kulmaan on (valitettavasti) monille ainoa järkevä vaihtoehto. Meilläkin kyseessä tiheähkö omakotialue ja mikä tahansa pihatelineviritelmä olisi järjetön jo lisääntyneen varjostuksen ja kalliin tonttipinta-alan takia - ja luonnollisesti kaupunkialueella asemakaavakin kieltää erilaiset häkkyrät. Sanoisin että meillä n. 23 asteen (tai 67 asteen) kulmassa n. 7m korkeudessa miltei suoraan etelään suuntautuva konesaumakatto on lähestulkoon paras mitä voi "taajamaolosuhteissa" saavuttaa, mitä nyt jyrkkyyttä saisi toki olla aavistuksen enemmän.
Kannattaa myös muistaa, että lumen takia menetetty tuotantomäärä on useimmiten vähäinen ainakin Etelä-Suomessa. Arvioisin että tänä vuonna meiltä jää luokkaa 50-100kWh tekemättä (vs. se että paneelit olisi puhdistanut lumesta jatkuvasti). Jyrkempi kulma vaikuttaisi toki tuohon päälle jonkun verran, mutta vaikka miten päin laskisin, rahat on parempi laittaa lisäpaneeleihin kuin vaikkapa säädettäviin telineisiin ja katolle kiipeilyyn (puhumattakaan jos joku kerta vielä liukastuu...).
On toki täysin eri asia, jos asennuskohde on pellolla tai muuten "ilmaista" tilaa on loputtomiin. Jos tuohon lisää vielä sen, että hitsaus- ja rakenteluhommat onnistuvat "ilmaiseksi" (=harrastus), niin voi kaikenlaisia (jopa automaattisia) telineitä kannattaa harkita - jos ei muuten niin harrastemielessä

.