Paistaa se aurinko risukasaanki

Savonius

Well-known member
Kun luin tuon Ylen jutun niin niin huomasin että perjantain paneelisähköllä olisin voinut tuottaa elektrolyyserillä kilon vetyä ja yhdeksän kiloa happea ämpärillisestä vettä. Energiaa tuossa olisi melkoisesti. Olisiko se hyödynnettävissä DIY konsteilla. Muistaakseni joku palstalainen tiesi että vety ei ole kauhean ongelmallinen hallittava.
LTKK/SÄTE (lut.fi) Lauri Lahtinen Vedyn tuotanto pienen kokoluokan elektrolyysilaitteilla
Terveisin Nimimerkki Valistusta kaipaava.

Visiot ovat muuttumassa todeksi juuri nyt: Vihreä vety on tuomassa ennennäkemätöntä mullistusta Suomen teollisuuteen ja energian tuotantoon | Yle Uutiset | yle.fi
Näissä maailmaa mullistavissa jutuissa näyttää toistuvan sama kaava. Ensin on joukko kantapäät metrin ilmassa olevia alastaan innostuneita oppineita jotka suitsuttavat ihanaa tulevaisuutta muutaman alkeellisen kokeen perusteella mutta kun tutustut tuotoksiin huomaat pian että tuloksiin on päästy kaikki käytännön ongelmat unohtaen. Raha näyttää unohtuneen ensimmäiseksi.
Kyllä taitaa aikaa kulua ennen kuin isännöitsijät alkavat ehdotella taloyhtiöille vetytankkausaseman rakentamista kerrostalojen pihamaalle.
Jatk.
Kaikista mahdollisista DIY keinoista puun kaasutus taitaa olla käyttökelpoisin. Siinä ei näytä tulevan vastaan kovinkaan ylivoimaisia teknisiä haasteita ja lähes kaikkia mahdollisia variaatioita on joku kokeillut.
 
Viimeksi muokattu:

Savonius

Well-known member
Voi p-kele. Olin aikaani edellä, sorry. Korjaan tän huomenna

27,07Kwh kertyi maaliskuussa yhdestä 240W paneelista verkkoon. Kymmenen vattia puuttui viidestäkymmenestä kilovattitunnista kolmen kuukauden saannosta. Alkuvuodessa koko kentästä kertyi 1 297,4Kwh. Kuutena talvipuolen kuukautena tuli 26 paneelista noin 1840Kwh.

Maaliskkoko.png
 
Viimeksi muokattu:

Savonius

Well-known member
Tässä koko kuukausi oikeesti maalikuun loppuun. 28.48Kwh on mittaushistorian keskivaiheilla. joten ei valittamista. Kolmen kuukauden tulos 51,4Kwh. Alkuvuoden tulos koko kentästä 1 336Kwh. Kuutena talvipuolen kuukautena tuli 26 paneelista noin 1900Kwh. Viime vuoden ostosähköä kului hiukan alle 1600Kwh johon verrattuna tuo tuntuu kohtuullisen mukavalta.

Maaliiskoko2.png
 

Aurinkoinen

Active member
Tässä koko kuukausi oikeesti maalikuun loppuun. 28.48Kwh on mittaushistorian keskivaiheilla. joten ei valittamista. Kolmen kuukauden tulos 51,4Kwh. Alkuvuoden tulos koko kentästä 1 336Kwh. Kuutena talvipuolen kuukautena tuli 26 paneelista noin 1900Kwh. Viime vuoden ostosähköä kului hiukan alle 1600Kwh johon verrattuna tuo tuntuu kohtuullisen mukavalta.

Näytä liitetiedosto 8208
Paljon jään jälkeen viimeisen puolen vuoden tuotannossa, kertymä on yhteensä 852.7 kWh. Talvella ei paljoa tule, syvän notkon pohjalla asutaan, puut vielä varjostavat vähäisenkin paisteen. Paneelit asennettu kiinteästi, kääntyvistä olisi talvella vain marginaalisesti hyötyä, koska aurinko ei pääse paistamaan. Eikä lumien puhdistaminen paneeleilta kuulu päivittäisiin rutiineihin, muutaman kerran toki tuli lumet pudoteltua.
Ostosähkön osuus meillä on tasaisesti laskenut, viime vuonna sitä kului 1470.8 kWh.
 

Savonius

Well-known member
Runsaat neljä kilovattituntia kului ostosähköä enemmän kuin meni myyntiin. 174,19Kwh tuli myytyä. Tuotantotuntien hinta oli kyllä kohtalaisen hyvä.
 

Savonius

Well-known member
Päivän piteneminen tuottaa vääjäämätöntä tulosta. Tämän vuoden paras päiväkohtainen tulos on nyt 240W paneelista verkkoon 2,29Kwh. Koko paneelistosta 59,54Kwh tänään.
 

Savonius

Well-known member
Kun tuolta vedenlämmityksestä vapautuu pari paneelia niin kävin hakemassa Ralokselta Tampereelta pari kahden paneelin Hoymiles-600 mikroverkkoinvertteriä. EVN560 olisin halunnut mutta en saanut myyjään yhteyttä. No katsotaan kuinka nämä pellittävät.

 
Viimeksi muokattu:

Savonius

Well-known member
(Verkkoyhtiö ei saa myydä sähköä. Sähkö ostetaan energiantoimittajalta ja myydään energiantoimittajalle. Useimmiten sama.)
En tietenkään pysty mutta aika iso osa siitä menee omaan käyttöön. Talviaikana (n. 7 kuukautta) omaan käyttöön tuottaa 17paneelia ja 9 syöttää verkkoon. Osa verkkoon syötetystä korvaa omaa kulutusta. Tänään vaihdoin vedenlämmityksestä pari paneelia syöttämään verkkoon. Vuoden jaksolla on myyntiin mennyt noin 2200Kwh. Siitä maksettiin keskimäärin noin 4,5 senttiä kilovattitunnilta. Viime vuonna jäi ostettavaksi 1597Kwh.

Jos haluat katsoa tuntikohtaisen verollisen hinnan hinnan noin kuukauden ajalta niin tässä osoite Pörssisähkön spot hinta Suomessa (sahko.tk)
(Vieritä sivua alas)
Verottoman hinnan saat jakamalla verollisen hinnan luvulla1,24
 
Viimeksi muokattu:

korsteeni

Well-known member
ehkä on vielä tulet tehtävä ennen kesää vaikka kaikki ylimääräinen menee "keinotekoisesti vippaskonstilla" varaajaan eikä alihintaan myyntiin
1618546251438.png
 

Alppa

Member
(Verkkoyhtiö ei saa myydä sähköä. Sähkö myydään energiantoimittajalle.)
En tietenkään pysty mutta aika iso osa siitä menee omaan käyttöön. Talviaikana (n. 7 kuukautta) omaan käyttöön tuottaa 17paneelia ja 9 syöttää verkkoon. Osa verkkoon syötetystä korvaa omaa kulutusta. Tänään vaihdoin vedenlämmityksestä pari paneelia syöttämään verkkoon. Vuoden jaksolla on myyntiin mennyt noin 2200Kwh. Siitä maksettiin keskimäärin noin 4,5 senttiä kilovattitunnilta. Viime vuonna jäi ostettavaksi 1597Kwh.

Jos haluat katsoa tuntikohtaisen verollisen hinnan hinnan noin kuukauden ajalta niin tässä osoite Pörssisähkön spot hinta Suomessa (sahko.tk)
(Vieritä sivua alas)
Verottoman hinnan saat jakamalla verollisen hinnan luvulla1,24
Ajatuskatkos.
 
Ylös