Meille tulee sähkölaskut kuukausittain, paitsi viimeisintä ei tullut ollenkaan, sen perään piti oikein kysellä. Paljastui, että kesäkuussa sähköyhtiö oli jäänyt meikäläiselle velkaa 1.55 euroa, eivätkä olleet nähneet aiheelliseksi laittaa laskua. Meikä oli hurjana, että tosi kiva, ettei tullut maksettavaa, mutta mitä idiotismia tuollainen on, tottahan haluan nähdä paljonko olen virtaa käyttänyt ja paljonko olen joutunut myymään. Tulihan se 'lasku' sieltä lopulta. Sähköstä olivat maksaneet ennätykselliset 4.3 centtiä kiloWattitunnilta. Huhtikuun lasku oli vajaa 15 euroa ja toukokuun vajaa 5 euroa, kesäkuussa oli saamapuolella tuon 1.55 euroa. Kolmessa kuussa yhteensä 18 euroa, eli 6 euroa kuukaudessa. Saahan sillä jo vaatimattoman hampurilaisen. Kesällä suurin ostosähkön aiheuttaja on käyttöveden lämmitys. Toiseksi suurin on vuokraamani hallin sähkö, joka menee minun sähkömittarini kautta.