Spot hinta

maanma

energiaonnellinen
Huomenna aamulla ainakin minulle on tappiollista tuottaa verkkoon ennen klo 10.

Oma myynti marginaali on 0,3snt, mikä lienee melko yleinen.
 
SavonSähköSeppo

Ihe oppinu sähkösuhari
On kyllä ihme heilahteluja välillä markkinoilla kun viikko takaperin sai pari tuntia 15snt/kwh.

Mukava ois päästä seuraamaan paikan päälle missä noista hinnoista päätellään.

Ihan näkis ja kuulis konkreettiset vaikuttajat.
 
denzil dexter

Well-known member
Nyt tilanne on se, että yritetään juoksuttaa vettä joka paikassa niin paljon kuin mahtuu, ja myös ylivuotoluukuista. Johtuu Lapin poikkeuksellisen pahasta tulvauhasta. Lisäksi kulutus on alhaalla koronan ja lämpimien kelien takia. Sinänsä täysin samantekevää - minulla ei sähkölasku käytännössä pienene, vaikka kulutus olisi pyöreät nolla.
 
maanma

energiaonnellinen
Heilahteluiden kokoluokka tulee kasvamaan ainakin kuivina kesinä. Tästä saimme esimakua jo viime kesän lopussa, kun hinnat pomppasi heinäkuun loppupuolella.

Saatamme nähdä, jopa ydinvoiman alasajoja kesäksi OL3:n valmistuessa. Toisaalta Britteille rakennettava merikaapeli varmistanee, ettei vesivoimaa riitä myyntiin nykyiseen malliin.

Mielenkiinnolla odotan, kuinka Fenno1 porukan lompakko kestää, kun OL3:n tuotantoakaan ei vielä edes tarvita, koska markkinoilla on nykyisin isoja joustomekanismeja, joita ei ollut OL3:ea aloitettaessa.

Se mitä tästä saattaa myös seurata on työvuorojen siirtymisiä 3-4 tuntia myöhemmäksi, jolloin kysyntäpiikit voidaan kohdistaa aurinkohuipputunteihin.
 
korsteeni

Well-known member
Ihan vaan mielenkiinnosta (ei tää ei oo mitään kettuilua!) mut....mitäs sille pitäs sit tehä? Laittaa omaan taskuun? Sulkea syöttö valtakunnanverkkoon? Antaa naapurille? :unsure:
Joka taloudessa tarvitaan lämmitettyä käyttövettä peseytymiseen, astioiden pesuun, pyykinpesuun ja lämmitykseen ym. Kätevintä on käyttää ylijäämä varaajaan, josta se sitten tarvittaessa käytetään. Myös minun mielestä aurinkojärjestelmä voisi olla akkujen kera, minulla tarvittaessa yön ylikin pääsee 200€ investoinnilla akkuihin, myskyalueella eilen ja toissapäivänä olleet varmaan myös arvostaisivat rinnalla olevaa offgrid systeemiä
 
Savonius

Well-known member
Mihin yhtiöön noin hirmuinen marginaali on. Luulin että omani, nolla senttiä on yleinen. (Nordic Green Energy).

Eikös noista hetkellisistä alihinnoista pääse nostamalla omaa kulutusta. Pulla paistumaan ja varaajan termari maksimiin.
 
SavonSähköSeppo

Ihe oppinu sähkösuhari
Joka taloudessa tarvitaan lämmitettyä käyttövettä peseytymiseen, astioiden pesuun, pyykinpesuun ja lämmitykseen ym. Kätevintä on käyttää ylijäämä varaajaan, josta se sitten tarvittaessa käytetään. Myös minun mielestä aurinkojärjestelmä voisi olla akkujen kera, minulla tarvittaessa yön ylikin pääsee 200€ investoinnilla akkuihin, myskyalueella eilen ja toissapäivänä olleet varmaan myös arvostaisivat rinnalla olevaa offgrid systeemiä

Joka taloudessa tarvitaan lämmitettyä käyttövettä peseytymiseen, astioiden pesuun, pyykinpesuun ja lämmitykseen ym. Kätevintä on käyttää ylijäämä varaajaan, josta se sitten tarvittaessa käytetään. Myös minun mielestä aurinkojärjestelmä voisi olla akkujen kera, minulla tarvittaessa yön ylikin pääsee 200€ investoinnilla akkuihin, myskyalueella eilen ja toissapäivänä olleet varmaan myös arvostaisivat rinnalla olevaa offgrid systeemiä

Kaikki menee omaan käyttöön minkä vaan kotona ollessa/kellotuksella voi saada käytettyä.Vesi lämpiää termaria vasten, tiski ja pesukoneet pyörii päivittäin ym ym..

Omasta mielestä hiton hankala saaha "estettyä myyntiä.. 😅

Kun ei akkuja oo niin...
 
Tuohon en muuta osaa sanoa kuin että varaaja on piikanen, suurempi varaaja, itselläkin lievästi hakusessa 10m³ varaaja mutta näillä näkymin pärjään nykyiselläkin
 
maanma

energiaonnellinen
Ihan vaan mielenkiinnosta (ei tää ei oo mitään kettuilua!) mut....mitäs sille pitäs sit tehä? :unsure:
Siitä tässä yritetään keskustella. Minulla tappio on pieni. Su 7.6 myyntiin klo 08 0,44kWh ja klo 09 0,88kWh

Sähköyhtiötä ei määräaikaisella pysty vaihtaan ja silloin kun sen tein niin ei ollu paneeleja.

Itse voisin sammuttaa mikroja tai lisätä kulutusta lähinnä valoja. 30 l tulistusvaraajaan mahtuu aika vähän. Seuraava tehoporras on 3kW, joten hyöty menee pakkaselle.

Voisihan sitä vaikka louhia bitcoineja. Laitteet pitäis vaan hommata sitä varten.
 
Savonius

Well-known member
Käsitinkö oikein. Tienasit sähköstä noin 0,2 senttiä ja maksoit siitä noin 0,36 senttiä. Tuo 0,16 sentin arvoinen kulutus tai varastointimahdollisuus siis puuttuu. Oletko kokeillut aamukahvia.
 
maanma

energiaonnellinen
Yritätkö nyt väittää ettei tätä lue kukaan muu jolla on sama ongelma isommassa mittakaavassa? On paljon ihmisiä jotka ajaa tuollaisen säästön takia 200m eri bensikselle.
 
Ylös