Kiitos vastauksesta ja vinkeistä. Mielenkiinnosta ilmanvaihdon tehostamiseen ja ilmanlaadun parantamiseen on tässä tullut kyseltyä, opiskeltua, tutkittua ja kokeiltua montaa asiaa jotka tuoneet mielenrauhaa aiheessa ja vaikuttaneet mahdollisesti tulevien terveysriskien minimoinnin lisäksi myös taloudellisesti tulevaisuuteen katsellen.
Suurimman osan elämästäni painovoimaisen ilmanvaihdon omaavassa lapsuuteni kotina toimineessa rintamamiestalossa asunut ja ilmanlaatu ollut yleensä hyvä. Seinät vetäneet sopivasti että tuuletusta ei ole tarvinnut liioin miettiä ja leivinuuni toiminut talvella lämmönlähteen lisäksi kämpän ilmanvaihtajana myös kesällä piipun pellin ollessa auki.
En ole aiemmin asunut talossa jossa koneellinen ilmanvaihto on omien valintojen takana ja aiemmin hieman heikosti tuulettuvassa koneellisen ilmanvaihdollisessa vuokrakämpässä asuessamme patjan pohjaan ilmestyi homepilkkuja ja emännällä sitten ollut lentsua tämän tästä.
Mieluusti minimoisin suoraan riskit tässä talossa jos vaan taloustilanne antaisi myöten lämmittää ylettömästi tiloja. Näitä NASA:n touhuja lyhyen ajan harrastaessani olen hoksannut monta asiaa jotka olisi voinut jo aiemmin tehdä toisin ja joita ei nyt tarvitse enää ajatella. Joitakin pieniä muutoksia vielä teen ja hoksaan toivottavasti vielä muitakin käytäntöjä joita muuttaa.
Viisaimmilta kysymisen lisäksi mieluusti jakanut omia mietteitä ja havaintoja silläkin uhalla että kaikki eivät niitä pidä jotain tärkeänä, uutena asiana tai muuna kuin maalaisjärjen mukaisena itsestäänselvyytenä. Täällä on monelta alalta ja monessa asiassa kokenutta porukkaa. Mieluusti otan oppia paremmin tietäviltä ja omia kokemuksia heitellessä parhaassa tapauksessa saatan antaa ideoita jollekin toiselle. Ja omat tyhmyydetkin ja tietämättömyydetkin hoksaa monesti helpommin kun ne sanoo tai kirjoittaa ylös. Kaikkea ei aina onneksi tarvitse oppia itse kantapään kautta terveyden ja rahapussin kustannuksella tai perse edellä puuhun. Oppia ikä kaikki.
Aamuisin ja joskus iltaisin olen ruvennut tuulettamaan tehokkaasti lyhyen aikaa läpivedolla. Makkarin, kodinhoitohuoneen ja keittiön ikkuna auki aamulla siksi aikaa että olen keittänyt kahvit, sitten kuppi kädessä kiertänyt ne sulkemassa nyt kun ollut jo viileämpää. Muutama minuutti ei viilennä tiloja liikaa ja tuloksena parempi ilmanlaatu päivän ajaksi ja jos tarve, myös yöksi parempia unia tuomaan. Tuuletettua on tullut toki aiemminkin ja kesällä ikkunat olleet enemmänkin auki, nyt vaan otettu tavaksi vaikka ilma ei aamusta tuntuisikaan tunkkaiselta.
Saunan poistoilmaventtiiliä on tullut alettua pitämään tiukasti kiinni muulloin kuin saunoessa ja tilaa kuivattaessa. Jotenkin asiaan ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota mutta lämminvesivaraaja ja aina valmis kiuas kohtuullisen hyvin eristettynäkin hukkaavat lämpöä huomattavasti ja nyt lämpö ei saunan osalta mene enää niin paljoa harakoille. Saunan oven aukaistuaan tuntee lämpöseinän eikä sauna ole tuntunut kostealta vaikka muutaman tunnin päästä saunomisesta venttiili on tönäisty kiinni.
Huippuimuria olen pitänyt aiempaan tapaan auki täydellä teholla suihkun ajan ja kääntänyt pienimmälle teholle suihkusta tultuani. Huippari on sitten sammutettu ehkä tunteroisen päästä tai kun hoksattu. Ajastinkytkimen voisi laittaa imurin tehonsäätimen kaveriksi. Suihkuun lähtiessään painauttaisi nappia että huippari täysillä tunnin ajan. Pitemmän saunomisen jälkeen ei haittaa vaikka jäisi päälle. Ideoita ja mielipiteitä otetaan ilolla vastaan.
Saunan ovea ja kylpyhuoneen ovea kodinhoitohuoneeseen olen ruvennut pitämään saunomisen jälkeen auki. Tilat kuivuneet paljon nopeammin ilman huippuimurin huudattamista tuntikausia. Kylppärin lattialla ei ole ollut vettä kun se on yleensä lastattu pois suihkun jälkeen. Ikkuna ei myöskään ole ollut huurussa jonkin ajan kuluttua kun huipparia pitänyt täysillä. Kylppärin ovi on aiemminkin ollut yleensä raollaan mutta saunan jälkeen ovien sepposen selällään ollessaan koneellinen ilmanvaihto toiminut tehokkaammin kun kolme tilaa jakavat ilmanvaihdon. Aamullakin ollut kuivahko ja raikas ilma kylpyhuoneessa.
Makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen miettinyt lämpötilan mukaan ohjautuvia korvausilmaventtiilejä seinään. Korvausilmaa saisi tulla reilummin, ensi kesän asennuksia sitten. Ehkä semmoista jossa venttiili menee kiinni ulkoilman viiletessä lähemmäs nollaa mutta nekin aika arvokkaita, kyttäillä jos käytettynä löytyisi jostain.
Kylppärin kattoventtiiliin sen kattovalosta virran ottavan poistoilman puhaltimen mieluusti asentelisin kunhan varmistun etten tee asennuksella hallaa. Takavedonestintä ei ilmeisesti kanavissa ole kun pakkaspäivinä uunin pellin ollessa auki havaitsin kuvailemasi efektin viime talvena. Liesarin kautta puskee myös hiukan pakkasilmaa vaikka pelti ei olisikaan auki.
Eli ehkä jaksaisi poistoilmapuhallin työntää ulos asti apuna kosteutta ja kylppärin vessan kukkaistuoksuja. Hiukan arveluttaa vielä yläkerran kämppä, sinne alakerran saunan kosteutta puskenut vessaan jos saunaan mennessä on unohtunut huippari päältä.
Tulevatko takaisinvedonventtiilit huippuimuriin kiinni vai voiko niitä asentaa jälkikäteen poistoilman venttiileihin? Mitä ongelmia ja huomioon otettavia asioita voisi olla?
Vähän venähti viesti niin että kahvi jäähtyi, uutta keittämään