Paneelit kattosiltaan kiinni, ainakin osittain? Reikiä nolla.

vmakela

New member
Onko kukaan muu hulluuksissaan ajatellut samaa, että josko pienen määrän paneeleja voisikin kiinnittää kattosiltaan, ilman katon rei'ittämistä? Olen haaveillut n. 3-6kpl paneeleja kattamaan peruskuormaan tai vaihtoehtoisesti niin että varaajan yhden-kahden vaiheen vastukset kytketään paneeleille, ja yksi-kaksi vaihetta jää yösähkölle. No, tästä täällä olikin hyvin juttua.

Onko joku tarkempi laki/määräys olemassa näiden kattosiltojen osalta. Oma käsitykseni on, että piipulle pitää olla nuohoojalla esteetön pääsy hyväkuntoista reittiä pitkin. Kuka tietää tarkemmin?

Ensin ajattelin että n. 45 asteen kulmalla olisi runkoprofiilit jotka lähtisivät kävelysillan alapuolelta harjaa kohti. Tässä tulee ainakin estetiikka vastaan, kun paneelien valkoinen takapuoli loistaisi harjan yli etupihalle/kadulle. Sitten käänsin saman palikan mielessäni toisinpäin, eli lähtemään lappeen suuntaisesti kävelysillasta alaspäin, tasaisella etäisyydellä katosta. Ohessa huippupiirros paint.net:llä ;) Mitä haittaa olisi ko. toteutuksesta? Omasta mielestä etuna ainakin se, että 3 vuotta sitten uusittua kattoa ei tarvitsisi rei'ittää, sekä itse asennettuna tämä tuntuisi aika helpolta ja edulliseltakin. Ei tarvitsisi mitään "merkkiasennussarjoja" ostaa. Tukirungon toinen pää päätyisi esim. kumitassulla kattoa vasten. Paukuttaa tuulella, vai paukuttaisiko jos olisi hieman "pantteessa" ja rungon/paneelin etureunassa vaikka jotain romuplootua painona, tai lattaraudasta tuet 10*20 pihakivelle piiloon rakenteeseen.

Menikö ihan hölmöläisen hommaksi?

Kuvassa vihreä on paneeli/paneelit, pystyssä. Punainen on runkorakenne karkeasti kuvattuna. Turkoosin nuolen pään kohdilla joko rei'itys (joka helppo tarkastaa myöhemmin), tai vaihtoehtoisesti joku kunnollinen kummitassu tms.

Naurakaa ja kommentoikaa, miten vain. Oli ensimmäinen postaukseni tänne.
 

Liitetiedostot

don

Member
Moro

No eikös toi ole ihan fiksu kiinnitystapa,voitko käyttää ala päässä jo olevia peltikaton kiinnitys ruuveja,ainoa probleema on että joku runkorakenne tarvittaisiin paneeliston alle kun paneeleiden kiinnitys suositus on jotain 1/4:s osa ylhäältä ja alhaalta paneelista.
 

vmakela

New member
Lähinnä tuli mieleen että saako satikutia joltain taholta, että on melkein pyhäinhäväistystä tehdä kattosiltaan mitään virityksiä :ROFLMAO: Muutenhan tuossa voisi päästä aika etullisesti, silta on n. 5-6 metriä pitkä. Siihen saisi pystyyn tarpeellisen määrän paneeleja, esim. 6kpl näitä:


Siihen lisäksi vielä:


Mielessäni olen ajatellut niin, että yösähkö saa edelleen olla esim. 2-vaiheisena, takaamassa talven yli että ei tarvi "säätää" mitään. Yksi vaiheista varaajassa kytkettäisiin aurinkosähkölle omanaan, invertterillä verkon ohi. Tämä n. 800-1000W antaisi tarvittaessa ylläpitoa, sekä ehkä pientä lämmitystäkin aurinkoisen päivän aikana. Yöllä taas loput jos on pilvinen päivä. Tätä petraisin vielä sen verran että omalla termarillaan antaisin varaajaan lämmetä aurinkosähköllä aina 90-95 asti. Yösähkön voisi asettaa esim. 60 asteeseen backupiksi, jos esim. seuraava päivä on kokonaan pilvessä.

Tarkoitus olisi mennä mahdollisimman edullisella kokoonpanolla. Tuohon jos lisää akustoa rinnalle niin takaisinmaksuaika alkaa olla aika paljon pidempi. Maksaako edes koskaan takaisin verkkosähköön verrattuna enää? Uskaltaako kiinan hybridi inverttereitä tilata? Easunilta löytyisi paljon hyviä arvosteluita saanut ja edullinen 3kVA:n vehjes (nielee 4kW paneeleja), hintaan 377 € Aliexpressiltä Puolasta tai Saksasta toimitettuna.
 

Mekaniker

Member
Njaah, sanon minä paneelien kiinnittämisestä kävelysiltaan...
- Se joustaa kun kävelee sen päällä...
- Jos tekee niin paneelin tuki pitää olla "jalkaan" kiinnitettynä
- Alaosa makaa tukiprofiilin päällä saaden tukea kattorakenteesta, ruuvien reijät voi hyödyntää
- Pystyasennus saattaa taivuttaa paneelin rungon lumipainon takia, vaaka parempi
- Lintujen pesimispaikka ;)
 

maanma

energiaonnellinen
Helteellä jäähtyminen on huonoa, jos ilma ei pääse alta kiertämään.
Myrskyllä voi paukkua, jos tuulenpuuska pääsee nostamaan.
Ab painekyllästettyyn kiinnittäminen voisi auttaa nostamalla ja painoa lisäämällä
 

vmakela

New member
Käsittääkseni ilma tässä kiertää varsin hyvin, riippuen tietysti siitä mistä telineen yläosa lähtisi. Ehkä kiinnitys lähelle kattoa, eli jalkaan olisi fiksuinta. Tässä, kuten ylemmäs kiinnitettäessäkin joustaa vain koko, esim. aluprofiilista tehty runko, ei itse paneeli, jos alareuna pääsee liikkumaan esim kummituttien varassa, eikös? Tuulen/myrskyn ajattelin selättää joko 10*20 tai 30*30 betonilaatoilla painona ihan telineen alareunan lähettyvillä. Yläreunasta tuskin lähtevät, tai lähtee koko 5-6 metrinen silta, joka näyttäisi olevan aika huolella kiinni. Vielä jos tuosta tekisi saranoituvan yläpäästään, niin alle voisi useamman miehen voimin päästä katsomaan, jos vaikka joku peltiruuveista alkaa "falskata" vanhetessaan. Kommentoikaa vapaasti. Näin aloittelijan silmin tuo vaikuttaisi mahdolliselta, mutta onko jotain sudenkuoppia? Entä nuo hybridi-invertterit jotka toimii ilman akustoa off grid?
 

denzil dexter

Active member
Todennäköisesti ei ole ongelma käytännössä, mutta joku viskaali asiaan voi puuttua jossain kaava-alueella silloin kun on rakennusalalla luppoaikaa. Teoriassa kulkusillalle ei saisi laittaa lisäkuormaa (koska on leimattu vain kulkukuormaa ja lumikuormaa vastaan) ja teoriassa myöskään katolle ei saisi laittaa lisäkuormaa, esim betonipuntteja (koska katto on leimattu vain lumi- ja tuulikuormaa vastaan).
Joka tapauksessa kiinnitys kannattaa toteuttaa niin, ettei lumen/jään kertyminen paneelin alle muodostu ongelmaksi. Jää punnertaa tukevankin paneelin irti katosta. Myös tuulen noste voi olla harjalla melko kova, riippuen kattokulmista ja vaikka mistä.
 

vmakela

New member
Tuota juuri ajattelinkin, että hyvinkin voi omasta kunnasta löytyä joku "virkainto Pii" joka alkaa mussuttamaan, että ei noin ja noin voi tehdä. Samalla periaatteella sinne katolle ei varmaankaan saisi laittaa aurinkopaneelejakaan? Kulkusillan päällehän tuossa ei tule painoa, ainoastaan vetoa alaspäin lappeen suuntaisesti, läheltä kattopintaa, kulkusillan jalustan alaosasta, jolloin ajattelisi että kiinnitys kestäisi esim. 6 paneelia (kaksi * kolme paanelia vaakatasossa. Nuo katselemani paneelit n. 20kg/kpl. Yhteensä kulkusiltaa on n. 5metriä tuossa kohdassa. Veto jakautuisi aika tasaisesti(?), luulisin, jos tekisi yhden vahvemman vaakarungon ylä- ja alaosaan, alle kummitassut. Pystyrungot paneelien päihin

Liitteenä kuvaa katosta ja suunnitelmaa. Suunnitelmassa paneelit mustalla vaaka-asennossa, runko vihreällä, kattosillan kiinnitys sinisellä, lispainot alareunassa punaisella ja kattosiltakiinnitys sinisellä. Tämä olis vain alustava hahmotelma.
 

Liitetiedostot

denzil dexter

Active member
Eikö siellä alareunassa olisi valmiita ruuvinreikiä, kun kerran tiiliprofiilipelti on kattona? Punttien kanssa voi tulla jo esitettyjäkin ongelmia, eli keräävät p:aa ja jäätä, tuovat lisäpainoa katolle ja elävät/hakkaavat asennusta jossain määrin kattoa vasten. Liikkeenhän ei tarvitse olla sellaista myrskyssä moukarointia, vaan jo pienikin hankaus kuluttaa pidemmän päälle ja voi tehdä korroosiota. Ongelmaa voi kyllä jossain määrin kiertää liimaamalla/valamalla kumia/muovia kattoon kiinni, jolloin mahdollinen kuluttava liike tapahtuu tämän kulutuspalan ja paneeliston välissä eikä kattoa vasten.
 

Savonius

Well-known member
Eikös tuohon katolle voisi laittaa pystyorret lumiesteestä huoltotasolle ja niihin poikkiorret paneeleille. Saisi mukavasti tuuletustilaa paneelien alle ja ylemmän poikkiorren korkeutta muuttamalla paneelit jyrkempään kulmaan.
 

vmakela

New member
Ajattelin että jos sillalla kävellään, ainakin kerran vuodessa, ja se ehkä liikkuu/keikkuu/painuu, se saa alareunan mahdollisesti liikkumaan lappeen suunnassa, joten pitäisi ainakin useampi reikä uusiokäyttää, että olisi tarpeeksi pitoa tätä ilmiötä vastaan. Saas nyt nähdä jääkö haaveeksi koko projekti. Alkuperäinen ajatus oli että keep it simple and cheap, with good quality....Hyvää takaisinmaksuaikaa tuossa olin hakemassa, jos paneelit + säätimen + invertterin, tai vaihtoehtoisesti paneelit + hybridin saisi n. 1k€+ ja siihen vähän kiinnikettä, profiilia, piuhaa ym. muutamalla satasella. Sitten aloin jo miettiä että miksipä en samoin tein hankkisi verkkoon kytkettävää kokonaisuutta lisäämällä taas euroja. Paneelithan ei maksa mitään, kaikki muu kylläkin.
 

vmakela

New member
Eikös tuohon katolle voisi laittaa pystyorret lumiesteestä huoltotasolle ja niihin poikkiorret paneeleille. Saisi mukavasti tuuletustilaa paneelien alle ja ylemmän poikkiorren korkeutta muuttamalla paneelit jyrkempään kulmaan.
Menishän tuokin vaihtoehto. Pitäis olla aika jäykät pystyt, tai sitten just ne kummitutit/-tapit alla? Sit kahdella MPPt:llä oleva invertteri, että voisi alemmat rivit olla omanaan. Tahtoo jo loppusyksystä varjot ylettyä tuohon räystään ylikin päivällä. Toki marraskuussa taida muutenkaan mitään tuottoja enää saada?
 

Savonius

Well-known member
Paneeleita ei kannatan laittaa muuta kuin harjan suuntaisesti yhteen riviin jos ei ihan pakko ole. Yhdenkin paneelin alla ilma lämpenee liikaa saati sitten kun alemman paneelin lämmittämä ilma tulee ylemmän alle jo valmiiksi kuumana.
Mitä se haittaa vaikka ne pystyorret olisivat näkyvillä lumiesteen ja paneelien välissä. voihan ne maalata peltikaton väriseksi.
 

vmakela

New member
Asian sivusta. Oli aika "hauskaa" yrittää etsiä että mikä se kumitappi/-tutti tms. on nimeltään, että tietäis missä sellaisia myydään ja mihin hintaan. No, onhan niillä nimi: Puskin, tai kumipuskin. Viisastui taas :)

Edit, tai lieriöpuskin käy hyvin myös hakusanaksi.
 

rotzi

Active member
Asian sivusta. Oli aika "hauskaa" yrittää etsiä että mikä se kumitappi/-tutti tms. on nimeltään, että tietäis missä sellaisia myydään ja mihin hintaan. No, onhan niillä nimi: Puskin, tai kumipuskin. Viisastui taas :)

Edit, tai lieriöpuskin käy hyvin myös hakusanaksi.
Niimpä näyttää, kummallinen nimi 'kumipuskin' o_O

Jaa tämä olikin sinun...olit avannut tämän oman projektin 'kattosilta' osastolle... ;)
Itselläni on kiikarissa yksi pari vuotta vanha Fronius 5kW ja siihen olisi tarjolla 4*285W paneelit. Jos nuo saisi lähtemään tonnin pintaan ja saisi tehtyä edullisen telineasennuksen itse. Sähkäri kytkemään ja se olis siinä. Ajattelisin että takaisinmaksu tuollaisella olisi alle 10 vuotta jos telineisiin ei tuhottomasti tuhlaisi. Sinun raportteja kun vertaa, niin olettaisin että 285W paneelilla saisin vuodessa sen 300kWh? Paikka on ainakin hyvä ja aurinkoinen. Tuosta kun karkeasti kalkuloi että maksan n. 10c/kWh, niin teoriassa 30 Euroa tuottoa, josta joku osa, ehkä 33-50% päätyisi omaan käyttöön varaajaan ja ILP:uun, niin 10-15 Eur/vuosi/paneeli. Jos ajattelisi että teline ja Fronius + sähkäri on investointi, jonka vähintään saa takaisin jos joskus taloni myyn, eikä huomioi niitä laskelmissa. Saman rahan saa menemään kyllä muuallekin. Kun katson omaa peruskulutusta näin lämpiminä kuukausina, niin se pyörii jossain 300-800W/tunti, 15-30kWh päivässä. Joka yö pitää tietysti tuota varaajaa lämmittää, että joskos pesuhuoneremontin yhteydessä vaihtais tilalle Jäspin Solar-mallin, on toki paljon kalliimpi, mutta vakiona kahdet vastukset ja termarit, niin ei tarvitsisi kikkailla. Lisäksi Plug-In hybridi nielee sähköä, riippuen paljonko on ajanut tätä kaupunkirallia. Siihenkin on saatavilla latureita parilla sadalla, jolla voisi rajoittaa virtaa alkaen 6A:sta. Ei menisi yli paneelien tuoton niin pahasti. Muuten ottaa shukosta n. 10-15A Audin omalla laturilla. Meni vähän off topic, sori.
Froniksesta sen verran että tarkistamisen arvoista on ainakin sen hyväksynnät, ovatko ajantasalla tai päivitettävissä siihen mitä verkkoyhtiöt nykyään vaativat?
 
Viimeksi muokattu:
Ylös