Voisiko savoniusroottorin rakentaa niinkin, että "vanne" olisi hiukan tukevampaa materiaalia ja laakerointi olisikin järjestetty vannekiskon paikalleen fiksaamilla laakeroiduilla pyörillä? Pyöriä pitäisi tietenkin olla vanteen kehään nähden vuorotellen vähintään kolmessa suunnassa, jotta kiertoasema pysyisi stabiilina, mutta tuollainen rakenne pystyisi kompensoimaan huomattavan suuren kiertoakselin vastaisen vääntömomentin. Tietenkin harustus ja yläpäähän asennettu akselin laakerointi tuottaisi samantapaisen tuloksen ja voi monesti olla helpompi toteuttaa, kunhan akseli (ja ehkä generaattorikin) tuetaan joustavasti niin, että harustuksen sallima kiertoakselin vastainen liike ei aiheuta alalaakerille lisärasitusta.Kun palstalla on melko hiljaista niin ajattelin kirjoittaa yhden "Pelle Peloton" jutun. Kun rakentelin sitä omaa Savonius myllyäni niin mieleeni tuli keventää laakerille tulevaa voimaa tekemällä MagLev Savoniuksen. Eli kun myllyni alun tekovaiheessa oli 130cm niin ajatuksena oli laittaa noin metrin halkaisijaltaan oleva vanne, hiukan siiven alareunan alapuolelle, johon olisi tullut magneetteja jonoon. Siiven alareunaan olisi tullut vanteen kohdalle saman napainen magneetti. Magneettien hylkiessä toisiaan mylly olisi ollut levitoiva. Onneksi krooninen rahapula esti hankkeen toteuttamisen ja myllyn pyöri ulokkeena Nissan Cherryn etupyörän laakerista.
Monta vuotta se toimi noinkin mutta lopuksi tuo sivuttaisvääntö venytti akselia niin että laakeri tuli väljäksi.
Tuosta ei sitten ollut pitkä matka siihen että siellä ulkokehän kohdalla olisi ollut keloja ja siivessä kehä magneetteineen niin tuosta olisi saanut generaattorin. Keloja ja magneetteja olisi tarvittu valtavasti mutta kyllä olisi tullut sähköäkin. Tuollaisessa ratkaisussa Savoniuksen iso vääntö olisi ollut eduksi.
Merikaapelikapasiteetti Keski-Ruotsiin aleni 14.8. korjaus- ja huoltotoimenpiteiden takia eikä tuullut käytännössä yhtään. Merikaapelin huolto jatkuu vielä toista kuukautta, mutta tuuli tuli avuksi täksi päiväksi,Mistähän syystä tänään on pörssisähkö pitkästä aikaa melko korkea. Pikku aamusuvun jälkeen alkoi rahaa kertymään. Pikkukupin kahvia saa paikallisesta baarista illalla jos näin paistaa. Jos ei niin pitää eilisistä tuloista maksaa loput. Keskimäärin 8 senttiä tänään päivätunneista.