Ehkä tuohon otsikon kysymykseen vastauksena se mielikuva mikä syntyy esimerkiksi Raisiossa olevan kauppakeskuksen myllyistä. Niitä varten rakennetussa teräspalkkitornissa on rinnakkain kaksi isohkoa Darreiusta. Vuosien varrella olen nähnyt niiden hiukan liikahtelevan mutta harvoin pyörivän jatkuvasti. Rakennusvaiheen aikana kerrottiin niiden tuottavan suuren osan kauppakeskuksen sähkönkulutuksesta. Voi tietenkin olla että ne pyörivät silloin kun en ole lähistöllä.