Kysymyksiä sähköistä ymmärtäville.

hemaris

Member
Kappas vaan. Itselläni on kirjava joukko eri vuosilla hankittuja paneeleita. Vanhimmat 2008 valmistuneita. Kaikista, yhtä lukuun ottamatta tulee aurinkoon suunnattuna normipaisteella nimellistehonsa. Kun sateilyteho ylittyy,suunta on oikea ja paneelin lämpötila on alle 25 astetta niin nimellistehokin ylittyy. Riippuu säteilystä ja lämpötilasta kuinka paljon.
Siitä yhdestä ei tullut nimellistehoa uutenakaan. Oli ostohetkellä reilusti halvempi muita joten oli jo silloin aavistus asiasta.
Minä pääsen aika lähelle, mutta jää kuitenkin aina jonkin verran nimellistehosta, paitsi ehkä talvella. Mutta silloin olen harvemmin paikalla kyttäämässä. Voi olla että kulmat eivät ole optimaalisia ja ainakin toisessa paneelisarjassa on alla ja vieressä bitumikatto 15 cm raolla joka lämmittää kesällä aika paljon.

Mutta alkuperäiseen keskusteluaiheeseen liittyen voisi sanoa että vaikka päästäisiinkin nimellistehoihin joissain olosuhteissa niin noin 10% teholeikkuri (1100W > 1000W) säätimessä on suht pieni hinta. Pääosan ajasta paneelit toimii kuitenkin nimellistehon alapuolella.
 
Raksaaja

Member
Kappas vaan. Itselläni on kirjava joukko eri vuosilla hankittuja paneeleita. Vanhimmat 2008 valmistuneita. Kaikista, yhtä lukuun ottamatta tulee aurinkoon suunnattuna normipaisteella nimellistehonsa. Kun sateilyteho ylittyy,suunta on oikea ja paneelin lämpötila on alle 25 astetta niin nimellistehokin ylittyy. Riippuu säteilystä ja lämpötilasta kuinka paljon.
Siitä yhdestä ei tullut nimellistehoa uutenakaan. Oli ostohetkellä reilusti halvempi muita joten oli jo silloin aavistus asiasta.
Monenlaista kulmaa tuli kesällä kokeiltua, kun paneli on "irtojalustalla" maassa. Paneelilta tulevan jännitteen mittasin Fluke ja se näytti samaa kuin Epever. Pitänee vielä joskus mitata virtakin Flukella jos vaikka Epeverin virranmittauksessa on heittoa.
 
Savonius

Well-known member
MPPT muuttaa jännitettä ja virtaa parhaan tehon saadakseen. Mikroverkkoinvertterissä vaihtelee 28V ja 32V välillä. On siis tiedettävä samalla hetkellä virta sekä jännite.
Paneelin takana olevassa lätkässä on mainittu paneelin kuormittamaton max-virta. MC4 liittimet vain yhteen ja pihtiampeerimittarilla virta johdosta. Voi sen tietenkin tehdä yleismittarillakin. Pihti sopii sarjassa olevien virran mittaamiseen myös.
 
pertrac36

New member

Jäin miettimään tuota " kuormittamaton max-virta" -käsitettä. Kuormittamattomasta paneelista ei mielestäni oteta virtaa ollenkaan... eli tarkoitatko "oikosulkuvirtaa" eli paneelin max. virta 0-kuormaan ? Vai IMP eli virta paneelin max. teholla ?
 
korsteeni

Active member
en juurikaan ymmärrä näiden päälle, mutta käytännössä mppt on yhtä tyhjän kanssa, ei juurikaan koskaan tuo kustannuksiaan takaisin, olen kolme vuotta kerännyt dataa mppt vs ilman kun kyseessä on veden lämmittäminen paneleilla.
nytkkisääntönä= jos paneleista tulee vähän virtaa ei se mppt sitä mistään taio lisää
jos paneleista tulee paljon vortaa mppt karsii siitä osan (häviöt =lämpeneminen)
pilkuttajat voi tietysti viisastella mutta kokonaisuus vaan on näin
 
hemaris

Member
MPPT muuttaa jännitettä ja virtaa parhaan tehon saadakseen. Mikroverkkoinvertterissä vaihtelee 28V ja 32V välillä. On siis tiedettävä samalla hetkellä virta sekä jännite.
Paneelin takana olevassa lätkässä on mainittu paneelin kuormittamaton max-virta. MC4 liittimet vain yhteen ja pihtiampeerimittarilla virta johdosta. Voi sen tietenkin tehdä yleismittarillakin. Pihti sopii sarjassa olevien virran mittaamiseen myös.
Itse tsekaksin säätimen omasta logista - se mittaa suoraan tehoja (tai siis sekä jännitettä että virtaa). Olettaen että tuo mittaus on oikein, jäi meikäläisella aina nuo nimellistehot aina jonkin verran vajaaksi.
 
Savonius

Well-known member
Valon tulokulma paneelille vaikuttaa tehoon vääjäämättömästi. Esimerkiksi yhden neliön kokoiselle paneelille tulee paistetta 30 asteen kulmassa niin silloin siihen osuu puoli neliötä paistetta.
 
Joo,

näin itsekin arvelen. Nuo on enemmän tai vähemmän kiinteästi asennettu ja heikosti säädettävissä, eli niillä mennään. Mutta tämä on varmaan totta suuressa osassa mökkiasennuksia.
 
Ylös