Aurinkosähköhanke

arveccio

New member
Puuha sanoi:
En oikein nyt ymmärrä tätä asia mitä tällä haluat antaa esille. Sähköenergiaa korvattaessa pitäisi sitä korvata edullisemmalla vaihtoehdolla. Valitettavasti aurinko- ja tuulivoimalan tuotantokustannukset ovat hyvin monella yli sen verkosta ostetun sähkön kustannukset energioineen, siirtoineen sekä veroineen lukuunottamatta kiinteitä kk-maksuja. On toki totta että kun korvataan omalla tuotannolla sähkön kokonaishinta nousee johteuen kiinteistä kuukausimaksuista. Oma tuotannon lisääntyessä myös kiinteät kustannukset tulevat nousemaan sillä sähköyhtiöillä sekä siirtoyhtiöllä on omat kiinteät kustannukset jotka pitää jollain kattaa ja maksajaksi tulee taas energian kuluttaja ennemin tai myöhemmin.

Energiansiirtomaksusta on myös tulossa muutan vuoden päästä kiinteä kulutukseen sidottu kuukausimaksu joka tulee syömään entisestää oman tuotannon kannattavuutta ellei omalla tuotannolla pysyty leikkaamaan tai tasaamaan kulutushuippuja.

Pointtina ainakin yritti olla se, että aurinkopaneelien säästöpotentiaalia painetaan alas sellaisilla kustannuksilla joilla ei reaalitaloudessa ole merkitystä enää siinävaiheessa kun omaa tuotantoa ollaan hankkimassa. Tottakai mahdollisesti kasvava siirron kiinteä kk-maksu leikkaa hyötyä.

Omat viritykset hankin ihan harrastelumielessä ja tuotantokäppyröitä on kiva seurata. Plussana tulee se säästö sitten sähkölaskussa. Se +-0 sitten joskus ~10 vuoden päästä on niin kaukainen ajatus ettei minun ajatusmaailma singu niin pitkälle ja kun investointi on tehty niin sitä on turha enää jaakailla että paljonko se nyt maksaa missäkin ajassa. :)
 
pertti

Member
Kannattavuuslaskelmissa on tärkeätä valita lähtötiedot mahdollisimman hyvin. Laskelmia yhtä paljon kuin laskelmien tekijöitä.  Kokeilin vaihteeksi sellaista laskelmaa, missä paneelien, asennustarvikkeiden ja invertterien hinnat oli kiinnitetty tämän hetkiselle tasolle, mutta sähkön hinta vaihteli 12 sentin ympärillä 2 sentin hajonnalla ja kilowattia kohti saatava tuotto vaihteli 850 kWh:n ympärillä 50 kWh:n hajonnalla (normaalijakauma). Laskentamenetelmää sanotaan Monte Carlo-simuloinniksi. Lopputulokseksi ei saada yhtä lukua, esim. takaisinmaksuaika, vaan koko sen vaihtelualue, joka tässä tapauksessa oli 260 W paneelille keskimäärin 12,5 v ja vaihteli välillä 9,3-16,7 v (95 % alue). Jätin asennuskustannukset pois, koska ne olivat molemmille samat. Tulos oli, että 260 W paneeleilla takaisinmaksuaika oli n 2 v pienempi kuin 300 W paneeleilla. 300 W panelistolla piikkivattia kohti laskettu invertterien ja kiinnitystarvikkeiden hinta oli pienempi, mutta se ei riittänyt kompensoimaan suurempaa paneelien hintaa. AlmaSolarilla tarjous 260 W paneeleille oli niin hyvä (159€/kpl). Nuo 260 W paneelit näyttää halpenevan nopeammin kuin 300 W, jonka ajattelin paremmin sopivat siihen Y1000-3vaiheinvertteriin.

Kuvassa a) on sähkön hinta ja kuvassa b) tuotto. Kuvassa c) takaisinmaksuaika ja kuvassa d) sen herkkyys lähtötietojen vaihtelulle.

Herkkyysanalyysin mukaan tulos oli herkempi sähkön hinnan vaihteluille kuin tuoton vaihteluille. Tulos riippuu tietysti siitä miten vaihtelualueet lähtötiedoissa valitsee. Sähkön hinnalla on taipumus nousta, joten sille pitäisi oikeastaan asettaa nouseva trendi. Mutta tässä nyt hyvin yksinkertaistettu laskelma. Lähinnä oli tarkoitus esittää miten laskelmissa otetaan lähtötietojen vaihtelu huomioon.

ta260.jpg
 
pertti

Member
pertti sanoi:

300 W:n hinta laski 25 eurolla, joten siitä tuli nyt edullisempi vaihtoehto.
 
pertti

Member
Paljonko muuten maksaa aurinkosähköjärjestelmän kytkeminen verkkoon mikroinvertterivaihtoehdolla.

Jos on vaikka kaksi neljän paneelin sarjaa asennettuna ja pitäis viedä 220V/3x220 V alas katolta ja kytkimen kautta mittarille. Mitä muita laitteita kytkemiseen tarvitaan turvakytkimen lisäksi?
 
ToniA

Member
Maksaa sen mitä sähkömies laskuttaa :) Tuosta pitää tehdä sähköpiirustukset, asennuspöytäkirja (mm. eristysvastukset, oikosulkuvirta), ilmoitus verkkoyhtiölle ja tietysti itse asennustyö. Turvakytkimen saa kääntää kun verkkoyhtiö kuittaa että homma OK.

Sähkötauluun tarvitaan oma automaattisulakke, B-käyrällä (tavallisesti käytetään C-käyrän automaattisulakkeita). Lisäksi tuo pitää kytkeä vikavirtasuojan taakse, mutta jos taulussa on jo vikavirtasuoja, systeemi voidaan kytkeä siihen. Ja sitten tosiaan se suojakytkin ulos, sähköyhtiön ulottuville.

Mulla oli jo vikavirtasuoja valmiina, joten mun tapauksessani tauluun lisättiin yksi yksivaiheinen B10-automaattisulake sekä kiskomallinen kWh-mittari (pitäähän sitä tietää paljonko tulee tuottoa). Katolle menee MCMK-kaapelia, tekee mutkan ulkoseinän turvakytkimen kautta. Katolla on kuusi paneelia, kolmella mikroinvertterillä.
 
pertti

Member
Ollut hiljaiseloa pitkään. Muita projekteja tullut väliin. Mutta tällainen idea alkanut elää kun katosta tarvitaan ja paikka valmistuu kohta.

05ba095a37f7a9b90c5bbf072eb6288f.jpg
 
arcticEV

New member
pertti sanoi:
Ollut hiljaiseloa pitkään. Muita projekteja tullut väliin. Mutta tällainen idea alkanut elää kun katosta tarvitaan ja paikka valmistuu kohta.
Mikroinvertteri teknologialla kyseisenlainen autokatos ratkaisu on helppo toteuttaa. Myös laajennusmahdollisuudet ovat rajattomat, jos joskus haluaa lisätä paneeleita vaikka puutarhaan tai talon katolle. Esimerkiksi: https://arctic-ev.omaverkkokauppa.fi/AURINKOSAHKOTUOTTEET
 
pertti

Member
Ok. Täytyypä katsastaa edellä oleva saitti kun tulee ajankohtaiseksi.

Nyt sellaista kysyisin että sattuuko joku tietämään, mitä linjaa pitkin lasketaan avonaisen autokatoksen se pinta-ala, joka liittyy rakennusoikeuteen. Oheisen kuvan mukaan nurkissa olis tiilipilarit ja niiden sisällä teräspilarit, joiden varaan kattorakenne. Tiilipilarien väleihin tulis matala muurikiveys ja sen yläpuolelle jotain harvarimoitusta. Tavoitellaan sellaista pinta-alaa, joka on enintään 35 m2.

Tiilipilarin mitat 39 cm x 39 cm. Muurikiveyksen paksuus 25 cm.

Katto tulis 4x8=28 kpl 1mx2m aurinkopaneeleista.

Katos.jpg
 
denzil dexter

Well-known member

Melkein pitää kuntakohtaisesti tarkistaa. Esim tämän ohjeen lopussa pientalon autokatos on "rakennelma" jota ei lasketa kerrosalaan:

https://www.hel.fi/static/rakvv/ohjeet/Rakennusoikeutta_vai_kerrosalaa.pdf
 
pertti

Member
Lähinnä siinä on 4 mahdollisuutta: tiilipilarien ulkoreuna, muurikivien (seinän) ulkoreuna, muurikivien (seinän) sisäreuna ja tiilipilarien sisäreuna. Rakennusjärjestys sanoo, että avonaisen katoksen, enintään 35 m2, saa rakentaa ilman rakennuslupaa. Nyt jos paneeleita tuo 28 kpl niin sisätila autoille olisi hyvä maksimoida, mutta sitä virallista neliömäärää rajoittaa tuo 35 (ellei sitten hae lupaa suuremmalle).

Onhan niistä varmaan ohjeet RT-korteissa tai vastaavissa.
 
jolla

Member
tengu sanoi:
pertti sanoi:
tengu sanoi:
pertti sanoi:
Jos on asennellut vaikka 250 tai 500 malleja niin kokemukset niistäkin käy.

ECUja ei ole mutta tässä kesällä kulmakunnalle tuli 3x500 mallia.  Nyt yksi ei enää tahdistu verkkoon. Invertteri matkalla APS:lle ja katsotaan miten takuu noissa nyt toimii...

Onkohan takuu mahtanut toimia?

Pitkällä tappelulla nyt lupasivat lähettää uuden yksikön. Toista kuukautta tuossa meni puheluja ja sähköposteja ees taas sinkoillessa tuon APS Euroopan toimiston kanssa. Joka prrkeleen asiaan piti odottaa kiinasta jonkun päälikön lupaa.
Huomioitavaa tässä että näiden invertterien kanssa ei tule MITÄÄN nippeleitä paketissa (monissa ns laadukkaammissa on vähintään virtajohdolle liittimen osat mukana). Eli jos liitosjohdon haluaa niin mokoma pitää muistaa ostaa erikseen.  Täällähän ei mokomaa hokattu eli tuo pidempi johto napsastiin poikki ja suoraan kytkentäboksiin sisälle.  Tästäkös nuo ei oikein tykänneet tässä takuuhommassa...

Solax hoiti hienosti takuun, 3 päivää kylläkin meni ennenkuin vastaus tuli sähköpostiin, heidän ohjeiden mukaan tehdyt kahdet eri testaukset ja mittaukset kuvineen laitoin jotta pystyivät toteamaan vian, heti sen jälkeen tuli tehdasuusi laite kotiin toimitettuna

10 pinnaa Solaxille takuun toimivuudesta
 
pertti

Member
Jokohan olis kertynyt kokemuksia siitä APS:n 3-vaiheinvertteristä Y-1000 kenellekään? Hanke jäissä muiden projektien takia, mutta odottaa vuoroaan.
 
pertti

Member
Uinuva hankkeeni sai nyt vähän potkua kun tilasin black friday hinnalla 28 kpl 285 W:n paneeleita hintaan 99,- euroa. Tämä tietää kiireitä ensi kesälle.
 
tengu

Member
pertti sanoi:
Jokohan olis kertynyt kokemuksia siitä APS:n 3-vaiheinvertteristä Y-1000 kenellekään? Hanke jäissä muiden projektien takia, mutta odottaa vuoroaan.

Oletkos tuota Envertechiä katsonut?  Täällä pari EVT500 mallia nyt ja ei vielä mitään huonoa sanottavaa. Paketissa kaikki tarvittavat nippelit ja toimii myös ilman tuota Enverbridge tarkkailulaitetta.

Täälläkin tuli kallis black friday ja lava panelia odottelee kevättä mihin mokomia alkaisi tunkemaan  8)
 
rotzi

Onko tuo EVT500 semmonen johon saa 2x285Wp paneelia kiinni?
Millä hintaa noita saa?
Onko hyvä hyötysuhde?
Kiinalainen tietysti?
 
tengu

Member
rotzi sanoi:
Onko tuo EVT500 semmonen johon saa 2x285Wp paneelia kiinni?
Millä hintaa noita saa?
Onko hyvä hyötysuhde?
Kiinalainen tietysti?

Minulla on nyt 2kpl noita ja kummassakin 2 kpl 285 paneelia kiinni.
215 näkyi olevan paras Hinta Suomessa äkkiä katsottuna.
Eiköhän se kiinan poikien vehkeitä ole tämäkin. Tämän kesän nuo molemmat toimineet ihan ilman ongelmia.
 
pertti

Member
tengu sanoi:
pertti sanoi:
Jokohan olis kertynyt kokemuksia siitä APS:n 3-vaiheinvertteristä Y-1000 kenellekään? Hanke jäissä muiden projektien takia, mutta odottaa vuoroaan.

Oletkos tuota Envertechiä katsonut?  Täällä pari EVT500 mallia nyt ja ei vielä mitään huonoa sanottavaa. Paketissa kaikki tarvittavat nippelit ja toimii myös ilman tuota Enverbridge tarkkailulaitetta.

Täälläkin tuli kallis black friday ja lava panelia odottelee kevättä mihin mokomia alkaisi tunkemaan  8)

Uusi tuttavuus. Katsotaan.
 
pertti

Member
Uusi invertterilöytö 4 paneelille. Näyttäisi olevan ennätyssuuri tehontuottokapasiteetti (1300 W) ja jopa VDE4105 standardilla. Kpl-hinta 280 USD. Kuvan perusteella näyttäisi siltä, että runkokaapelikin kuuluu samaan hintaan.

https://www.alibaba.com/product-detail/2018-NEW-IP67-Clean-Power-1300W_60660990912.html?spm=a2700.galleryofferlist.normalList.119.3efe6795mBhMBX
 
sam123

Active member

Ei tuommoisiin kannata sekaantua ellei niillä ole vakaa ja pitkäikäinen maahantuoja/myyjä jossakin Euroopassa joka vastaa takuuasioista. Kiinasta ei kannata ostaa mitään laitetta/tuotetta jonka rikkoutuminen tai toimimattomuus aiheuttaa minkäänlaista mielenliikutusta.

Jos tuote hajoaa niin lähetät sebn Postin hinnaston mukaisena kirjattuna Kiinaan. Antavat sille valohoitoa ja lähettävät sen takaisin. Kukaan ei oikeasti vastaa yhtikäs mistään.

pertti

Member
sam123 sanoi:

Näinhän se helposti on.
 
Ylös