Kirjoittaja Aihe: Puunpoltto tappaa  (Luettu 13364 kertaa)

denzil dexter

  • Aktiivijäsen
  • ***
  • Viestejä: 872
Vs: Puunpoltto tappaa
« Vastaus #15 : 15.01.14 - klo:13:36 »
saunassa ongelma on alipaine jonka muodostaa puukiukaan veto sekä yhdistettynä ilmanvaihtoon jolloin välttämättä ei tuolaisella jousikuormitteisella saada estettyä riittävän tehokkaasti tuulen alapuolelta tulevaa korvausilmaa.

miten lienee koneellisen ilmanvaihdon kanssa sitten? sotkeeko sitä tällainen useasta suunnasta saatava korvausilma?
Varmaan joutuisi aika isot räppänät tekemään niin, että kun tuulenpuoleinen on auki, siitä riittää korvausilmaa niin paljon, ettei alipainetta muodostu suojanpuolen venttiilin avaamiseksi. Lisäksi pitäisi jollain virtaushaitoilla estää tuulen puhaltaminen suoraan sisälle. Härmä-air valmistaa peltisiä savupiippuja, joissa tuloilma otetaan jostain syrjästä, se virtaa piipun ulkopintaa pitkin, lämpiää samalla ja jäähdyttää savukaasuja. Tuo ratkaisisi saunanlämmityksen yhteydessä lisäilmantarpeen. Perinteisestihän tulisijoille on tehty oma ilmanotto lattiaan johonkin luukun läheisyyteen, mutta eipä sellaisia ole enää aikoihin näkynyt.

Koneellisessa ilmanvaihdossa sekä tulo-, että poistokohdat taitavat olla sidottuja lämmöntalteenottojärjestelmään, eli tuloilma otetaan vain yhdestä kohdasta, mikä se sitten sattuukin olemaan.
Minähän en mokoman pikkuhomman takia anna niin sanottujen ammattilaisten itseäni kyniä.

Puuha

  • Aktiivijäsen
  • ***
  • Viestejä: 3497
Vs: Puunpoltto tappaa
« Vastaus #16 : 15.01.14 - klo:14:40 »
tätä en aikaisemmin huomannut ottaa huomioon. kyllähän tuo koneellinen ilmanvaihto tuo tullessaa ongelmia juurikin sen vuoksi että pitäisi ennalta tietää rakennuspaikan olosuhteet. valmistaloissa näitä ei juurikaan huomioida saati sitten kaava-alueella ei voi taloja pyöritellä tontilla miten halutaan jotta ilmanotto olisi parhaaseen ilmansuuntaan. tosin kaava-alueella naapureiden huomioiminen on myös kovin hankalaa.

loppupeleissä savuhajuista johtuvia ongelmia on kovin hankalaa rajoittaa etukäteen suunnittelemalla ellei sitten satu asumaan harvemmin asutulla seudulla.

sitä en usko että tulisi tilanne jossa savupiippuihin pitää hiukkassuodattimia sun muita filttereitä alkaa kehittämään. siitä aikaan saatu hyöty katoaa loppupeleissä muualla esim. sähkölaskussa ja osien vaihdosta aiheutuvista kustannuksista. tai no kyllähän eu:ssa tuppaa viisaita päätöksiä syntymään ihmisten "iloksi".

kotte

  • Aktiivijäsen
  • ***
  • Viestejä: 996
Vs: Puunpoltto tappaa
« Vastaus #17 : 15.01.14 - klo:16:26 »
eikös se silloin kerro sen että korvausilma tulee väärästä ilmansuunnasta eli tuulen alapuolelta?
Jos minulle vastasit, niin tähän tapaukseen selitys ja selityksestä seurannut ratkaisuehdotus ei sovi, sillä kyseessä on sähkökiuas, eikä rakennuksessa polteta mitään, eli savut tulevat naapureilta. Savu on myös havaintojen mukaan lähtöisin joko venttiilin takasuunnalta tai jommalta kummalta sivusuunnalla sijaitsevalta kiinteistöltä. Mikään muu kuin suodatus ei voi auttaa itse ongelmaan (jollei puututa savun lähteeseen).

Aikaisemmin on muualla käyty keskustelua tyypillisen pientalon muodosta. Savu tyypillisesti kaartuu aina naapurin kiusaksi muodosta johtuen. Vain korkea piippu auttaa asiaan (mökillä olenkin laittanut saunan tulisijojen päihin pitkät torvet ja nämä auttavat kyllä selvästi savun leviämiseen viereiseen rakennukseen sisälle tietynsuuntaisilla tuulilla).

Puuha

  • Aktiivijäsen
  • ***
  • Viestejä: 3497
Vs: Puunpoltto tappaa
« Vastaus #18 : 15.01.14 - klo:16:38 »

tätä pointtia jo puin edellisessä viestissä kun asutaan lähellä toisia.

edit: ruotsissahan suomalaista yritettiin estää saunomasta muulloin kuin tyynellä tai vastakkaisella tuulella tässä taannoin ihan oikeuden voimalla. muistankohan oikein että saunoa sai vain vastakkaisella tuulella.
« Viimeksi muokattu: 15.01.14 - klo:16:46 kirjoittanut Puuha »

Ilmaisenergia.info

Vs: Puunpoltto tappaa
« Vastaus #18 : 15.01.14 - klo:16:38 »