akkujen sijoittaminen

yspn

New member
Kyse on nyt siitä mihin laitan akut. Minulla on aurinkopaneeli. Akut ja lataussäädin ovat olleet tähän asti verannalla.
Kun aurinko paistaa, niin verannalla on tosi lämmintä.
Nykyiset akut menivät neljässä vuodessa. Joku sanoi, että laita akut talon alle. Siellä on viileämpää.Akut kestää paremmin.
Tällä hetkellä talon alla on 24 astetta ja verannalla 30.

Miä mieltä olette? Miten tuo vaikuttaisi latauksee ja akkujen kestävyyteen jos laittaisin akut talon alle?
Lataussäädin kuitenkin säätää latausta verannan lämpötilan mukaan. Periaatteessa aina aurinkopäivänä tiettyyn
Aikaan on jonkunlainen lämpötilaero verannan ja ulkoilman välillä.

Olemme mökillä aika harvoin eikä akut ole esim purkautuneet loppuun tänä aikana kertaakaan. Meidän poissaollessa ei kuormaa ollut.

Toivottavasti joku asiaa tunteva vastaa.

Kiå
 

Puuha

Well-known member
hankalaa sanoa sillä AGM akkuja on startti, hupi/syväpurku akkuina.

syynä voi olla myös se että akku puretaa liian tyhjäksi. hyvä taso olisi max. 50% nimellisestä kapasiteetista. eli akuston kapasiteetti kulutukseen nähden on alimitoitettu.

en siis usko kyseessä olevan lämpötilasta johtuva vanhentuminen. toki varjoinen paikka on aina parempi.
 

avensi

Well-known member
Onko nämä akut mitä ?
https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014011303/Products/10000806
Kannattaako ostaa vai onko huonoa kiinalaista ?
 

sam123

Active member
avensi sanoi:
Onko nämä akut mitä ?
https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014011303/Products/10000806
Kannattaako ostaa vai onko huonoa kiinalaista ?

Ei kannata. Halvinta Kiinan kuraa.

Googlaa Rolls akut. esim. http://www.marinea.fi/rolls-solar-
 

yspn

New member
Ne on Ritar 200AH agm akkuja. En osaa paremmin sanoa.
Akut eivät ole purkautuneet vsrmasti kertaakaan.

Mitkä ovat sitten hyviä akkuja?
 

VPJ

Member
yspn sanoi:
Ne on Ritar 200AH agm akkuja. En osaa paremmin sanoa.
Akut eivät ole purkautuneet vsrmasti kertaakaan.

Mitkä ovat sitten hyviä akkuja?
Puuilon agm on halpa ja monet pärjää niilläkin.
Ritar parempi suht edullinen ja Rolls taas parempi mutta kalliimpi.

Ilman muuta akut pois kuumasta terassilta viileään.
Kesällä viileä ja talvella lämpimämpi paikka on hyvä; kuiva kellari.
Akun itsepurkautuminen on kylmässä pienempi.

 

VesA

New member
yspn sanoi:
Ne on Ritar 200AH agm akkuja. En osaa paremmin sanoa.
Akut eivät ole purkautuneet vsrmasti kertaakaan.

Mitkä ovat sitten hyviä akkuja?

Ritar näyttää myyvän sykliseen käyttöön kahta agm-akkujen sarjaa, jossa RT-sarjalle luvataan 5 vuotta ja RA-sarjalle 10 vuotta.

Akun kunnon päälle voi käydä talvikin, jos akku saa pakkasta vajaasti ladattuna.
 

Naps

New member
Puuilon akut ovat Monbatin AGM akkuja https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014011303/Products/10000806 ML220C mallia, jolla C100=220Ah.
Robomieheltä tilasin Mbat AGM akkuja mallia CML200, joilla C100=250Ah.

Mutta tosiaan meillä on viileässä nuo uudet akut ja silti AGM akut kuplivat, jonka vuoksi hain tänään lämpötila-anturin lataussäätimeen kytkettäväksi.
Lataussäätimessä on myös akkutyypin valinta suljetuksi akuksi, joten sen pitäisi olla yhteensopiva agm-akkujen kanssa. Kannattaa melkein mittailla,
minkälaista jännitettä niille akuille tulee ladattaessa akkujen ollessa miltei täysiä. Kyllähän sen kuplinnan kuulee selvästi, mikäli meinaa akut ylilatautua.
 

Naps

New member
avensi sanoi:
Mitäs toi C100=220Ah tarkoittaa suomeksi ?

C100:n arvo tarkoittaa 100 tunnin ajalla tyhjäksi purkautuneen akun kapasiteettia eli 220Ah akkua puretaan 100 tuntia 2,2 Ampeerin virralla.

C20 = 20 tuntia purkua
C10 = 10 tuntia purkua
C5 = 5 tuntia purkua

Mitä suuremmalla virralla purkaa, sitä enemmän akku lämpenee ja sitä vähemmän siitä saadaan kapasiteettia irti.
Esim. tuo Monbatin C5=175 Ah eli 175 Ah / 5 h = 35 A.

Melkein oman virrankulutuksen mukaan voi noita kapasiteetteja sitten miettiä, monesti nuo akkujen kapasiteetit ilmoitetaan C100-arvolla.
Useammalla akulla saadaan (ainakin oman pohdinnan tuloksena) rinnankytkettynä jaettua tuota virran määrää osiin:
esim. 5 Ampeerin kuorma jaettuna kahdelle akulle = 2,5 A per akku, jolloin ollaan tuossa C100 arvossa 250Ah:n akulla.
 

avensi

Well-known member
Jos nämä akut ovat tämän hintaisia ,niin ilmeisesti ovat halvempia
kun puuilon ?
Mutta kuljetus syö hinnan, jos puuilo on lähellä !
http://www.robomies.com/epages/robomies.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015080306/Products/31622

JOS ne kestää 20v ?
Mikä on oikea latausjännite agm akulle ?
 

Mitrix

Member
Geeliakku vakiolämmössä vanhenee jo 12v jälkeen  , kuormituskokeessa huomaa jo 10v jälkeen niitten varauskyvyn aleneman.
Varsinkin kun mökki oloissa menee akuston lämpötila pakkasen puolelle niin se lyhentää kestoikää , joten en usko tohon 20v kestoon hyvä kun puolet ajasta edes, mainospuhetta..
Tärkeintä olisi saada akusto paikkaan jossa olisi lämpötilan vaihtelu mahdollisimman pientä ja ei nousisi lämpötila yli 20 asteen ja vastaavasti talvella ei saisi mennä pakkasen puolelle , lisäksi talvellakin täytyisi akun varauken toimia.
 

Naps

New member
avensi sanoi:
Jos nämä akut ovat tämän hintaisia ,niin ilmeisesti ovat halvempia
kun puuilon ?
Mutta kuljetus syö hinnan, jos puuilo on lähellä !
http://www.robomies.com/epages/robomies.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015080306/Products/31622

Ei tuo 25 € toimituskulu ollut mielestäni paljoa kun sai kuorma-auton lavalta sitten nostettua suoraan auton takakonttiin akut, neljällä akulla ei näköjään tule toimituskuluja ollenkaan.
Vähän huono vertailla noita eri koon akkuja, jokainen mitoittaa akustonsa oman tarpeensa mukaan, itse halusin sen 500 Ah kapasiteettia kahdella akulla.
 

Puuha

Well-known member
yspn sanoi:
Ne on Ritar 200AH agm akkuja. En osaa paremmin sanoa.
Akut eivät ole purkautuneet vsrmasti kertaakaan.

Mitkä ovat sitten hyviä akkuja?

paljonko akustokapasiteettia on, paljon kulutusta vuorokaudessa Wh, mimmonen latauslaitteisto (W, MPPT vai PWM)  ja montako vuorokautta yleensä käytetään putkeen?

kyllähän tuo viittaa vieläkin siihen että mitoitus olisi pielessä. invertteri voi liian pienellä akustolla keittää akut pilalle isoilla virroilla.
 
Ylös