Lämmitysajatuksia off-grid-mökkiin?

korona

New member
Hei!

Kaipaisin suunnitelmiini kommentteja ja hyvin argumentoitua kyseenalaistusta.

Aion rakentaa off-grid-mökin Pirkanmaalle. Aurinkosähköpuoli on aika selkeä eikä siitä sen enempää, mutta lämpöasioissa on paljon auki.

Käyttövesi tulisi porakaivosta ja lämpenisi varaajan (lämpöakun) läpi kulkiessaan. Varaajan neste lämpenisi lämpöpaneeleilla ja tarvittaessa lisäksi puuhellan avulla. Ajatuksena olisi saada lämmintä vettä käsienpesun lisäksi myös satunnaiseen lyhyeen suihkussakäyntiin. Käyttövesiputkien kaadot tehdään niin, että putket saa painovoimaisesti tyhjennettyä talveksi.

Järjestelmän tarkemman lvis-suunnitteluun aion käyttää ammattilaisen apua, ja kuulisinkin mielelläni suosituksia tekijöistä, joilla olisi tämäntyyppistä osaamista.

Ainakin aluksi tarpeet tehdään huussiin, mutta teen myös varauksen sisävessalle (eli kph:sta viemäriputki, jonka voi myöhemmin johtaa umpisäiliöön). Sauna tulee erikseen, ja sinne kantovesi.

Mökilläoloaikoja on vaikea arvioida etukäteen, mutta ajatus on että kevät- ja syysaikana siellä ei yleensä vietettäisi yli kahta-kolmea päivää kerralla. Talviaikana käytäisiin korkeintaan satunnaisesti, ja silloin sähköä käytettäisiin korkeintaan aggregaatin säestyksellä. Akusto kun on tarkoitus jättää täytenä talveksi paikalleen.

Tässä muutama kysymys, joiden pohjana on siis oletus tällaisen suunnitelman järkevyydestä.

- Suunnitteluvaiheessa on halvempaa varautua joihinkin asioihin, vaikka vielä ei olisikaan tietoa toteutuksesta. Laittaisinko kph:n ja koko mökin (70m2) pohjaan lattialämmitysputket, ehkä kahtena eri kiertona?

  • Mihin muuhun kannattaisi varautua rakennusvaiheessa?
  • Jos mökkiin aikoo saada talviaikaan viikonlopun ajaksi lämmintä, mikä olisi järkevintä puuhellan lisäksi?

    •  
    • lattialämmityksen nestekierto? Ei ehkä riitä? Liian hidas? Nestekierron pumppu vaatisi vähän sähköäkin, mutta se ei ehkä ole ongelma?

    • takka (tuntuu jotenkin tuhlaukselta, jos se olisi käytössä vain todella satunnaisesti talviaikaan)

    • jokin muu satunnaiseen käyttöön soveltuva lämmitystapa, kuten kaasulämmitin?
       
  • Mitä nestettä lämpöakkuun (ja mahd. lattialämmitysputkiin)? Jos vettä, se pitää johtaa talveksi pois. Jos jotain (myrkytöntä) glykoliseosta, niin lämmönjohtokyky laskee.
  • Lämpöpaneelien ja varaajan mitoitus on vielä auki, mutta näissä varmaankin myös suunnittelija auttaa.
 
denzil dexter

Well-known member
Ihan se perinteinen, 50 euron keraaminen kaasulämmitin tuottaa hyvin paljon hiilidioksidia. Olen käyttänyt sähkökatkojen aikana ja melko tunkkaiseksi menee nopeasti (co2-pitoisuus luokkaa 1500). Noissa tilanteissa kun sähköinen ilmanvaihtokaan ei luonnollisesti toimi.

Meinasitko puuhellaksi keskuslämmityslieden vai ihan pelkän hellan, jonka levyllä tai piippusäiliöllä teet lämmintä vettä? Jos et joskus tarvitse lämpöä, vaan ainoastaan lämmintä vettä, sitä syntyy aika kätevästi kaasulämmitteisellä kierukalla, jonka läpi vesi virtaa kun peset käsiä tai käyt suihkussa. Tuo on ihan standardiratkaisu esim englantilaisissa taloissa mutta en tiedä, löytyykö suoraan suomalaisen rautakaupan hyllystä.
 
Puuha

Well-known member
wallas on hyvä tapa pitää peruslämpöä ja on toimintavarma. vaatii vain talvilaatua olevaa polttoöljyä. ottaa paloilman ulkoa joten ei vaikuta näin ollen sisäilmaan.

on myös nopea lämmittäjä jos kylmään aikaan mökille menossa.

nykyään on saatavilla gsm-ohjattuja ja näin ollen saa seurattua akuston jännitettä sekä säädeltyä lämpötilaa mökissä.

hintaluokka on n. 2 kiloeuroa.

löpöä kuluu n. 150-200 litraa 8-9kk aikana mökin ollessa käytössä pääosin viikonloppuisin lämmityskaudella. wallas pitää mökin peruslämmön 13 asteessa.

kokemusta ko. lämmittimestä n. 20 vuotta.

glykoli ei juuri laske veden lämpökapasiteettia, kyse on muutasta prosentista samoin lämmönjohtamisen osalta, eli sen miettimiseen ei kannata energiaa juuri tuhlata.
 
korona

New member
denzil dexter sanoi:
Meinasitko puuhellaksi keskuslämmityslieden vai ihan pelkän hellan, jonka levyllä tai piippusäiliöllä teet lämmintä vettä? Jos et joskus tarvitse lämpöä, vaan ainoastaan lämmintä vettä, sitä syntyy aika kätevästi kaasulämmitteisellä kierukalla, jonka läpi vesi virtaa kun peset käsiä tai käyt suihkussa. Tuo on ihan standardiratkaisu esim englantilaisissa taloissa mutta en tiedä, löytyykö suoraan suomalaisen rautakaupan hyllystä.

Keskuslämmitysliettä kaavailin, ja tosiaan kesäaikana veden lämmitystavaksi aurinkokeräimiä. Järkeilin että jos saan mitoitettua aurinkokeräimet oikein, liettä ei tarvitse kesäaikana, ja toisaalta sitten kun tarvitsee niin myös mökin lämmitys on tervetullutta. Siksi jättäisin mielelläni kaasun pois tästä yhtälöstä.

Puuha sanoi:
wallas on hyvä tapa pitää peruslämpöä ja on toimintavarma. vaatii vain talvilaatua olevaa polttoöljyä. ottaa paloilman ulkoa joten ei vaikuta näin ollen sisäilmaan.

Kiitos Wallas-vinkistä. Tuo vaikuttaa ihan kiinnostavalta vaihtoehdolta (takalle), ja senkin voisi aluksi ottaa mukaan vain varauksena, siis että miettii paikan ja johdotukset mutta ei ehkä vielä hanki. Ajattelin tosin sähköjärjestelmään kytkeä akut pareittain 24 volttiin, mutta tuskinpa tuosta tulee ongelmaa.
 
denzil dexter

Well-known member
korona sanoi:
Keskuslämmitysliettä kaavailin, ja tosiaan kesäaikana veden lämmitystavaksi aurinkokeräimiä. Järkeilin että jos saan mitoitettua aurinkokeräimet oikein, liettä ei tarvitse kesäaikana, ja toisaalta sitten kun tarvitsee niin myös mökin lämmitys on tervetullutta. Siksi jättäisin mielelläni kaasun pois tästä yhtälöstä.

Pikkasenhan tuossa se veden kanssa läträäminen voi kiusata. Eli kun menet jäiseen mökkiin, sinun pitäisi ensimmäiseksi saada jäiset putket täyteen vettä, jotta voisit edes lämmittää uunia niin, etteivät rst-osat tuhoudu. Putkethan voivat olla hyvinkin kylmiä eristeiden sisällä pitkään. Mökki pitäisi siis ensin saada lämpimäksi ja tuoda vasta sitten vesi sisään.

Joissakin uuneissa on mahdollisuus erottaa vesikierto kokonaan laitteesta, ts polttaa pesässä puita siten, että lämmitetään vain keittolevyä, ei lainkaan vesitilaa. Kannattaa varmistaa, että tällainen tyhjänä käyttäminen on mahdollista myös omassa laitteessasi.
 
petej

Member
Välillä tulee ilmakiertoista lattialämmitystä harkittua, jos sellaisen yhdistäis ilmakeräimeen suljettuna kiertona.
Mökkikäytössä tosin ilmanvaihdostakaan ei haittaa olisi.

Vedenlämmitykseen pata tai kiukaansäiliö on talvikäytössä ihan hyvä.
Tuloputken vaan siihen sopivaan etäisyyteen ja talvella ilman takaiskua että valuu vedenoton jälkeen samoin tein tyhjäksi.
Viimetalvesta saunamökki selviytyi hyvin tuollaisella, pumppua ohjataan vivulla saunasta veden tarpeen mukaan.
Saiskohan tuon varaajan sijoitettua kellariin tai vastaavaan paikkaan joka kestäisi lämpöasteilla koko talven, glykolikierto lieteen ja keräimiin. Mökin alle kellari jolloin kaikille kulutuksille putket sieltä ja tyhjennys venttiilit samaan paikkaan, helppo toteuttaa kaadot.
Voisi valita minne talvikäytössä vettä laskee.
 
denzil dexter

Well-known member
petej sanoi:
Välillä tulee ilmakiertoista lattialämmitystä harkittua, jos sellaisen yhdistäis ilmakeräimeen suljettuna kiertona.
Mökkikäytössä tosin ilmanvaihdostakaan ei haittaa olisi.
Mökeissä aika tuttu tilanne on se, että katossa on +40 ja lattialla -20, kun olet lämmittänyt kamiinaa 6 tuntia. Jos olisin nyt tekemässä mökkiä, laittaisin kamiinaan peltier-elementin, joka käyttää puhallinta. Tämä puhallin siirtäisi lämmintä ilmaa lattiassa kiertävään kanavistoon (joko lattiarakenteiden sisälle, tai lattian päällä oleviin lämmönvaihtimiin). Sillä saisi myös helposti kierron toisiin huoneisiin.
Tietysti jo pelkkä ilmavirran suuntaaminen kamiinan/hellan päältä alaviistoon lattialle auttaisi paljon ja sekoittaisi ilmaa huoneessa.
 
Puuha

Well-known member
jep, merkiksi myydään ecofan nimimellä n. 100-150 euron hintaan tai sitten tekee itse jos peltieriä lukuun ottamatta löytyy osat kotoa. tuo kierrättää aivan mukavasti ilmaa sellaisenaan.

https://www.gyroscope.com/d.asp?product=ECOFAN2

voidaan heittää wallaksen, keittolevyn tai minkä tahansa päälle ja rupeli alkaa ilmaa liikuttamaan. kylmässä mökissä käy aika vinkka kun heittää lämmittimen päälle pyörimään.

nyt kannattaa sitten myös ajatella sitä siinä mökissä että tekee mahdollisimman matalat huonekorkeudet. tilavuuden pieneneminen vähentää huomattavasti lämmitystarvetta.

lattialämmitys ei sinänsä ole mikään paras saati huonostikkaan toimiva tällaisessa kohteessa. ottaa useamman päivän että rakenteet lämpenevät oli sitten mikä tahansa lämmitysmuoto jollei ole käytössä pohjalämpöä pitemmän aikaa. jos kuiten kääntyy lattialämmitykseen pitäisi pari päivää aikaisemmin käydä ajamassa varaaja lämpimäksi ja antaa sitten sieltä purkaa lattioihin lämpöä paripäivää ennen kuin mökille on menossa. helpoin lämmön tunteen saa käyttämällä muovi-, korkkimattoa tms.  lattiassa joka tuntuu lämpimältä siitä huolimata vaikka lattian rakenteet olisivat kylmät. joissain tapauksissa jopa puulla saadaan sama vaikutus.

mitä energian varastointiin sitten niin siinä voi miettiä vähän siitä lähtökohdasta että varaaja on niin suuri kuin vain kohtuudella mahtuu ja aurinkokeräin mitoitetaan vain tarpeen mukaan loppu hoidetaan sitten sillä hellalla. näin saa talvella mahdollisuuden eltata sillä hellalla mahdollisimman paljon koska varaajassa on kapasiteettia siitäkin huolimatta että siinä olisi optio sulkea lämmityskierto. veteen energianvarastoiminen on kaikkein halvinta joten sitä kannattaa hyödyntää.

edit: tarvittaessa varaajan lämpöä voidaan käyttää myös radiaattoripuhaltimilla joita voidaan sijoittaa useampaan huoneeseen jolloin lämpöä voi ohjata haluamallaan tavalla huoneisiin. radiaattoripuhaltimet ovat tehokkaita mutta toki ostettuna arvokkaita laitoksia. niitä on kohtuu helppo itse myös väsätä vaikka henkilöauton lämmittimen kennosta. sellaisten tehot kun pyörivät 2-6kW välimaastossa. puhaltimeksi voi tarjota vaikka tietokoneen tuuletinta ja termostaattia ohjaamaan joita saa muutamaan euroon ebaysta. se on sitten itsestään kiinni kuinka paljon viittsii itse tehdä ja osaa tehdä.
 
petej

Member
Lähinnä ilma-aurinko lattialämmitys vaatis sen koekanin näitä omia projekteja ajatellen...  :p
Kesällä sitä ei tarvi joten sijoitus voi olla suoraan seinään jolloin ei lumi peitä ja toiminnan saa itsenäiseksi ilman ulkopuolista energiaa pienellä paneelilla puhaltimelle.
Jotain lämpöä vois odotella maaliskuu lokakuu välille, ehkä jo helmikuussa jotain.
Se paljonko tuollaisella sais lämmitettyä kiinnostaisi ja toisaalta ei jäätyessä rikkoontuvia osia.
Päälämmönlähteeksi tuosta ei ole talvikäyttöön, mutta olisiko jo maaliskuussa lämminlattia?

Keräimet saattaa satunnaisesti mökillä käydessä olla aika pitkäänkin lumen alla ja tuotto 0, sama ongelma on paneeleidenkin kanssa mutta niihin on helpompaa rakennella kallistussäätöä et lumet karisis.
 
Torsti

Member
Sama tuuletin myös clas ohlsonilla. Nimeltään Kamiinapuhallin ja oli vielä alennuksessa klubihintaan 59,95€
Olin jo aikeissa ostaa takan päälle mutta on vaimon mielestä liian ruma esille  :eek:

http://www.clasohlson.com/fi/Pr409836000/Pr409836000
 
eipä ilmakeräimellä juurikaan ole hyötyä kuin keväällä. silloin se käytännössä jää siihen mökin kuivatukseen. pitäisi olla niin pirun monta neliötä että olisi oikeasti lämmittävää vaikutusta siinä määrin että olisi hyötyä. pitäisin tuhoontuomittuna ellei sitten harrastuksen kannalta ota emppiiristä testiä.
 
VesA

Tätä voi ajatella ikkunoiden kautta: auringon paistellessa niistä tulee pinta-alaansa nähden suunnilleen saman verran lämpöä tupaan kuin erillisestä laatikosta, ja ne lootat ovat useinkin aika pieniä suhteessa ikkuna-alaan. Keväisen kuivan pakkasilman vaihto lämmitettynä on kyllä hyväksi. Silti: laatan lämmitys tuollaisella saattaa olla hyvä juttu, kylmä betoni on ikävää ja tiivistää kosteutta. Itse asiassa laattaan kannattaisi varmaan puhaltaa ilmaa aina kun laatta on ilmaa kylmempi, paistoi tai ei.

eipä ilmakeräimellä juurikaan ole hyötyä kuin keväällä. silloin se käytännössä jää siihen mökin kuivatukseen. pitäisi olla niin pirun monta neliötä että olisi oikeasti lämmittävää vaikutusta siinä määrin että olisi hyötyä. pitäisin tuhoontuomittuna ellei sitten harrastuksen kannalta ota emppiiristä testiä.
 
petej

Member
Kuvitteellisessa mallissa olis kyse uudesta rakennuksesta jonka seinään vois integroida useiden neliöiden keräimen jo rakennusvaiheessa. Sijainti vois olla aika räystään alla kun tarpeenaikaan aurinkokin on aika matalalla.

Tuohon omaan päätyyn mahtuis lähelle 10m2 jolla luultavasti olisi jo käytännön merkitystäkin, verkkokeräimenä kustannuksetkin olisivat kohtuulliset. Ulkonäkö tietysti voi olla ongelma... Sopivasti toteutettuna ei ehkä liikaa silmille pomppais.
Putkitus näin omalla kohdalla on suurin ongelma kun reiät suoraan seinässä ei ole se järkevin.
 
Wussy

Member
Puuha sanoi:
jep, merkiksi myydään ecofan nimimellä n. 100-150 euron hintaan tai sitten tekee itse jos peltieriä lukuun ottamatta löytyy osat kotoa. tuo kierrättää aivan mukavasti ilmaa sellaisenaan.

https://www.gyroscope.com/d.asp?product=ECOFAN2

voidaan heittää wallaksen, keittolevyn tai minkä tahansa päälle ja rupeli alkaa ilmaa liikuttamaan. kylmässä mökissä käy aika vinkka kun heittää lämmittimen päälle pyörimään.

nyt kannattaa sitten myös ajatella ...

Tuli tuosta mieleeni, että vanhoissa <-1940 hirsitaloissa oleva ilmaräppänähän sijaitsee usein suoraan tulipesän/lämmönvaraajan päällä. Ilmaräpänässähän ei ole peltiä saati tupla/triplapeltiä, jolloin räppänän kautta johtuva lämpövuoto "korostuu"...

Luulisi painovoimaisessa järjestelmässä, että uunin päälle asennettavalla tuulettimella myös uunin päälläolevan ilman lämpötila madaltuu. Näin myös ilmaräppänän kautta tapahtuva ilmanvaihto (tässätapauksessa =lämmönvaihto harakoille) voisi myöskin pienentyä.. Varsinkin pakkasilla, jolloin lämpötila erot ovat suurempia..
 
vesimies

Member
Minulla on ollut vierastalossa lämmitysputkistossa noin 50% glykoliseos vuosia ilman mitään ongelmia eikä ole edes meinannut jäätyä vaikka ollut pidempiäkin jaksoja lämmittämättä.
 
denzil dexter

Well-known member
Torsti sanoi:
Sama tuuletin myös clas ohlsonilla. Nimeltään Kamiinapuhallin ja oli vielä alennuksessa klubihintaan 59,95€
Olin jo aikeissa ostaa takan päälle mutta on vaimon mielestä liian ruma esille  :eek:

http://www.clasohlson.com/fi/Pr409836000/Pr409836000
Kiitos vinkistä! Minä hain tuollaisen, mutta en muistanut kysellä vaimolta mitään. Puhaltaa hellan päällä ilmaa mittauksen mukaan noin 2 m/s. Jonkinlaisella putkenpätkällä saisi tosiaan siirrettyä näppärästi toiseen huoneeseenkin lämpöä.
 
Savonius

Well-known member
Juu, kiitoksi vaa vinkist.
Kävin hakemassa yhden ja tuossa se nyt hellan päällä puhaltelee.
Laitteessa on hauska yksityiskohta. Pohjassa on bi-metalliliuska joka nostaa laitetta pikkuisen kun lämpö nousee yli 375 asteen.
 
Savonius

Well-known member
Ju viäl kamiinapuhaltimesta. Mittailin tämän peltier pelin kierrosnopeuksia. 1218 kierrosta kierrosta oli paras mittaustulos. Kun potkurin yhden kierroksen nousu on noin seitsemän senttiä niin melkoisen määrän ilmaa tuo 20cm potkuri siirtää tunnissa. Noilla kierroksilla puhallus tuntui vielä yli kolmen metrin päässä.
 
Ylös