Talo pökön tuleva aurinkosähkö

pökö

Member
Mikä nyt on kannattavampaa, pohjakulutuksen kuoletus vai hieman isompi 12 x 270W kenttä?
Asennuskulma sama kuin keräimillä eli 12 astetta. 4 paneelia sopii keräinten yläpuolelle pohjakulutuksen tappoon, suunta kaakko.
12 paneelia suunta lounas, siihen paistaa vielä illallakin.
Mitä 12x270W voisi tuottaa vuodessa loivasti lounaaseen suunnattuna?

Neuvokaa tyhmää, olen aika pihalla inverttereistä ja muista. Verkkoon myynti ei kiinnosta, mutta kelpaa sekin.

Tähän aletaan jollain panostuksella jos saadaan terveyspuoli hieman kohdalleen, se on päätetty.
 
Mikkolan

Member
Pähkäilijän kanssa todettiin että kevätaurinko ennen juhannusta tuottaa paremmin kuin syksypuoli. Samoin lienee tuon aamu- ja iltapäivän suhteen, eli aamuisin on kirkaampaa keliä eli kaakko onkin ihan hyvä suunta. Olosuhteille ei tieten mitään voi jos ei kaikia saa optimiin suunnattua.

Mikä nyt on kannattavampaa ylipäätään? Taloudellinen tulos varmaankin parempi pienellä panostuksella pohjakuormaa leikkaamalla?

Niinpä, terveenä sairaseläkkeelle on jo torpattu joka suunnasta :D 
 
rotzi

Well-known member
Tuolla voi vähän leikkiä kokoonpanoilla mitä vois sieltä saada kun tekee 2-3 vaihtoehtoa mitä katolle saa, jopa akuston vaikutusta voi arvioida tuolla jos vaikka laittaa vehkeet niin että joskus jouluna sähkövaraston lisääminen tulisi eteen...nyt ovat vielä hintavia.

https://www.sunnydesignweb.com/sdweb/#/Home
 
denzil dexter

Well-known member
Kannattanee katsoa omista kulutuskäyristä, milloin sähköä käyttää tai miettiä, milloin haluaa pataa lämmittää. Kansantaloudellisesti paras ajankohta on aamupäivä, koska sähkönkulutus on huipussaan 07-10 välisenä aikana. Tietysti oma kulutus on parempi kriteeri.
 
pökö

Member
denzil dexter sanoi:

meillä aamupäivät talo on tyhjä, klo 15 jälkeen alkaa elämä.
 
sam123

Active member
pökö sanoi:
Mikä nyt on kannattavampaa, pohjakulutuksen kuoletus vai hieman isompi 12 x 270W kenttä?
Asennuskulma sama kuin keräimillä eli 12 astetta. 4 paneelia sopii keräinten yläpuolelle pohjakulutuksen tappoon, suunta kaakko.
12 paneelia suunta lounas, siihen paistaa vielä illallakin.
Mitä 12x270W voisi tuottaa vuodessa loivasti lounaaseen suunnattuna?

Neuvokaa tyhmää, olen aika pihalla inverttereistä ja muista. Verkkoon myynti ei kiinnosta, mutta kelpaa sekin.

Tähän aletaan jollain panostuksella jos saadaan terveyspuoli hieman kohdalleen, se on päätetty.

Noin loivalla kulmalla kaikki toimii. Pelkkä pohjakulutuksen tappo on viksua. 3-4kpl  lounas. esim: https://www.alma-solarshop.com/solax-power-inverter/1023-solax-inverter-x1-mini-11.html
 
pökö

Member
Kuvassa meidän pienin kulutus ikinä kun ollaan reissussa. Jos tuosta haarukoidaan pohjakulutus niin mitä vehkeitä sen kuoletukseksi pitää hankkia?

Screenshot_20180304-210937.png.jpg
 
Mikkolan

Member
pökö sanoi:
Kuvassa meidän pienin kulutus ikinä kun ollaan reissussa. Jos tuosta haarukoidaan pohjakulutus niin mitä vehkeitä sen kuoletukseksi pitää hankkia?

6,3 kWh / päivä niin 4 - 5 pilvistä päivää tarkoittaa 24 V x 1300 Ah akustoa, jotta pohjakuorma saadaan 100 % peitetyksi. Paneeleilla 2 - 3 pv paistetta, jolloin akut pitää ladata pohjakuorman lisäksi. Ollaan asian ytimessä. :)

Kannattaako siis noin pienelle pohjakuormalle tehdä yhtään mitään? Ilman akustoa sais 1/3 - 1/2 vrk korvattua auringolla. 2 -3 kWh sais korvattua, rahana 0,3 - 0,5 €.  :(

Em akuston energia karkeasti 30 kWh, saman verran kuin 500 l vesivaraaja 50 asteen lämpötilaerolla. Sillä ei kuitenkaan jääkaappi eikä pakastin toimi.
( Äärimmäinen kikkailija tekis pakastimesta jääkaapin: pakastimen pojalle liimataan sopiva astia ja ympärille vettä ,noste ei vaikuta jos astian alle ei vesi pääse . Aurinkoenergialla paahdetaan vesi kylmäksi tai jääksi ja siinä astiassa on aina liki 0 C  ;D )

Ei näitä suomessa saa mitenkään kannattaviksi, sanokoon kauppiaat ja mainosmiehet mitä tahansa  :mad:

Unohtu toi verkkoinvertteri ja summaava sähkömittari, niillä kupletin juoni muuttuu hiukka suotuisammaksi.
 
sam123

Active member
pökö sanoi:
Kuvassa meidän pienin kulutus ikinä kun ollaan reissussa. Jos tuosta haarukoidaan pohjakulutus niin mitä vehkeitä sen kuoletukseksi pitää hankkia?

No tuo edellämainuttu invertteri sekä kaksi tai kolme näitä: https://www.alma-solarshop.com/bisol-solar-panels/733-bisol-solar-panel-bmo-280-black.html

Kolmella saat kulutuksen varmasti nollaan myös pilvisellä säällä kun olette kotona ja on enemmän vehkeitä päällä.

Sitten temppuna vielä koko ajan päällä oleviejn kulutuskojeiden siirto samalle vaiheelle invertterin kanssa.

Samaan vaiheeseen kannattaa siirtää toki myös esim. kylmäkojeet, kv-pumput, keittiön pistorasiat, pyykinpesukone, kuivausrumpu.

Mitään akkuja ei tietenkään tähän sotketa  ::)
 
jolla

Member
täällä saman suuntainen projekti, toivottavasti aloittajan terveyspuoli kohenee, on nämä niin mielenkiintoisia ettei kannata missata

laitoin yhden 270W panelin vuosi sitten ennen juhannusta hoitamaan mittausharrastusten ja kameroiden ja kuitumuuntajan virrantarpeen ja varavoiman 12v akuilla, (vanhoilla kaivurin ja traktorin)
homma näytti kesän selässä niin lupaavalle kun pitkät ajat meni 24/7 auringolla, että otin 10 panelia lisää ja invertterin lokakuun lopulla
siitähän se pilvinen jakso sitten alkoikin, mutta silti päiväsaikaan tuli kulutuksen verran muutaman tunnin

tammikuussa pistin lisää, ja nyt on kolme invertteriä ja 36 panelia kaapeleissa

mittailin ja testailin suoraan paneleilta pyttyyn vastuksille, mutta nyt olen kyllä luopumassa siitä kun muuttujia on liikaa säätämisen saamiseksi edes jonkinlaiselle tasolle myös pienemmillä tuotoilla
se on sinänsä edullinen ja toimiva mutta jostakin päästä kiinteillä asennuksilla menee aina reilusti hukkaan, mutta en nyt suoraan sitäkään vaihtoehtoa sulje pois kun vaihtoehtoisia vastuksia on tulossa lisää

nyt on pöydällä projekti, jolla portaattomasti säädän tuoton ensisijaisesti sähkön tarpeeseen ja sitten ylimääräinen veteen, tänään pääsin manuaalisesti hieman kokeilemaan ja vaikuttaisi kehittelemisen arvoiselle, lentsu vaan nyt hidastaa ja kiinasta eri variaatioihin osia vielä odottelen

sitä vaan, että lähdin "perse edellä puuhun" ostin ensin panelit ja invertterit ja nyt sitten ihmettelen mitä niillä teen
sähkön kulutus on laskenut 15% alkuvuonna

ehkä myyn nämä kaikki syksyllä sitten pois kun kokeilut on tehty, tai ?

näitä taitaa löytyä länsi suunnalta https://www.aurinkopaneelikauppa.fi/epages/aurinkopaneelikauppa.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20120903-11092-142553-1/Products/%2202250%20eurolava%22

kuvassa tältä päivältä kuinka yksi invertterin limitteri leikaa ylimääräisen tuoton, säätö oli tänään 100W
aamulla vasta kymmeneltä lakasin lumet paneleiden päältä

aurinko.png.jpg
 
jolla

Member
rotzi sanoi:
jolla sanoi:
tänäänkin, vaikkei aurinko edes paistanut, klo 7 - 17 välinen aika omavaraisesti aurinkoenergialla, ylimääräinen veteen
niin kuinka sinä nyt sen veteen ohjasitkaan? millä tarkkuudella?
toistaiseksi katkaisijasta mekaanisesti karkeasti ja hienosäätö peukalolla ja etusormella potikan nupista
tuossa on just pöydällä arduino ensi testiä odottamassa ja laitoin triackiin suuremman jäähyn kun ei kestänyt edes kilowattia jatkuvaa tehoa mutta kyllä tämä testi tästä etenee
 
rotzi

Well-known member
jolla sanoi:
toistaiseksi katkaisijasta mekaanisesti karkeasti ja hienosäätö peukalolla ja etusormella potikan nupista
tuossa on just pöydällä arduino ensi testiä odottamassa ja laitoin triackiin suuremman jäähyn kun ei kestänyt edes kilowattia jatkuvaa tehoa mutta kyllä tämä testi tästä etenee
niin sulla on joku verkkomittari (mikä) jota tuolla jossain modbussin kanssa luet ja päättelet menot/tulot vaihekohtaisesti vai summana ja sitten poltat vastusta 1-vaiheisena vai 3-vaiheisena?
 
tällainen https://www.sahkonumerot.fi/6706028/doc/operatinginstructions/
ja https://www.ebay.com/itm/311887664666

tuon EM111 läpi menee kaikki kulutus (paitsi hitsauskoneet , painepesurit ym.)
releillä ohjaan kolme invertteriä yksi vaihetta kohden kun esim sauna päälle, kytkemättä vielä, muutoin samaan vaiheeseen tai veteen kulutuksen mukaan
kiinasta tulossa 4kw triackit joilla tarkasti pysytellään "omalla puolella"

yksivaiheisena
 
sulla ei sitten sähkölaitos netota noita vaiheita...mikä siirtoyhtiö?
 
jolla

Member
ei netota, enkä myy, saisin pari centiä ja yhtiö myisi naapuriin 17 centillä, on senverran iso pytty että kaikki mahtuu eikä todennäköisesti riitäkään, ehkä keskikesällä, saa nähdä

koko homman tarkoitus on ajaa tuotto veteen, vähentää puilla lämmittämistä, ei ole minkäänlaista järkeä korvata yhtään lämmitysenergiaa ostosähköllä
sähkönkulutuksen korvaaminen paneleilla on ihan sivuseikka koska sähkön kulutus on pieni

anteeksi pökö, tuli vahingossa nämä jorinat tähän sinun projekti ketjuun
 
rotzi

Well-known member
tuon EM111 läpi menee kaikki kulutus (paitsi hitsauskoneet , painepesurit ym.)
releillä ohjaan kolme invertteriä yksi vaihetta kohden kun esim sauna päälle, kytkemättä vielä, muutoin samaan vaiheeseen tai veteen kulutuksen mukaan
kiinasta tulossa 4kw triackit joilla tarkasti pysytellään "omalla puolella"

yksivaiheisena
Eikös tuossa tule aina hukkaa kun releillä vaihtaa invertteriä vaiheelta toiselle kun verkko menee poikki ja invertterillä menee hetken aikaa kytkeytyä uudelleen verkkoon...meinaan vaan jos tuo 'releily' tapahtuu tiuhaan, jos se on harvakseltaan niin ei liene suurta merkitystä.
Kauankos tuolla invertterillä menee kun se kytkeytyy tuottamaan verkkoon kun laitat päälle?
Eikös simppeleintä olis kuitenkin vain laittaa invertterit kolmelle eri vaiheelle ja mitata vaihekohtaisesti energian suunta ja sitten laittaa ylijäämä vastukseen jokainen vaihe omalla säädöllä!?
 
noinhan tuossa on ehkä tarkoitus, mutta silloin jää hyödyntämättä aamu/ilta pilvinen ajankohdat, on kolme mittaria kylläkin mutta en välttämättä niitä käytä ohjaukseen
noita releitä ei ole tarkoitus naksutella ainakaan alkuun kun kokeeksi jos tulee vaikka se tehoon perustuva laskutus, näyttää solax lähtevän muutamassa sekunnissa vaiheen vaihdossa, luulisin menevän vikasietoisuuden piikkiin
 
ei sitten tulkitse vielä verkon katoamiseksi...sillon luulisin että direktiivit käskee olemaan poissa verkosta pidempään...
 
Ylös