Varkaudessa aiotaan valmistaa kotiakkujärjestelmiä osaksi sähkösopimuksia

fraatti

Active member
Varkaudessa aiotaan valmistaa kotiakkujärjestelmiä osaksi sähkösopimuksia: "Saadaan säävarmuustaso ilman kallista maakaapelointia"

Finnish Batteries -yhtiön mukaan kuluttajan sähkölasku ei nousisi akkuhankinnan vuoksi.



Yhtiön liikeideana on tarjota markkinoille litium-rautafosfaatti -akkuja, joita valmistetaan jo Kiinassa. Akuilla varastoitaisiin aurinko- ja tuulienergian ylituotantoa. Akkuja voitaisiin tarjota ilmajohtojen varassa oleville asiakkaille osana sähkösopimusta. Ajatuksena on, että akun avulla saataisiin sähkön toimitusvarmuus ilman kallista maakaapelointia.

 

LauriH

Member
Tuohan on nerokasta toimintaa, jossa kaikki voittaa näin äkkiseltään ajatellen. Mitenhän ne suhtautuu omien aurinkopaneelien käyttöön noiden akkujen latauksessa?
 

kotte

Well-known member
Pelkäänpä vain, ettei malli ole ainakaan toistaiseksi kustannustehokas Suomen olosuhteissa. Rengasmaisista segmenteistä koostuvaa keskijänniteverkkoa (mieluiten automaattisin) ohituskytkimin kunnolla ylläpidettynä ei toimitusvarmuuden puolesta ylitetä kuin aivan poskettomin laiteinvestoinnein. Yksittäisten muuntajavikojen väliaikaiseen paikkaukseen taas kuorma-autolla siirrettävä dieselaggregaatti on joustava, edullinen ja käytännössä pitkäikäinenkin ratkaisu. Matalajänniteverkon vioille taas ei voi mitään, ellei joko itse vikoja korjata tai sitten kulutuspistekohtaisesti ole käytettävissä varavoiman ohisyöttövalmiutta (jolloin taas edellistä kevyempi joko kiinteistön alueella valmiiksi oleva tai muualta väliaikaisesti tuotu aggregaatti on edullinen ratkaisu).

Akut ja juuri LiFePO4-akut ovat teknisesti oiva ja jopa ympäristömielessä melko kestävä vaihtoehto varastoida esimerkiksi aurinkoenergiaa paikallisesti päivittäiskäyttöä varten, mutta varavirtaratkaisuna akut ja invertterit ovat poskettoman kallis vaihtoehto kuitenkin verrattaisin harvoin ja odotusarvoisesti lyhyitä jaksoja käytettäville aggregaateille. Jopa aurinkoenergiaan pääasiassa tukeutuvan järjestelmän varavirtalähteeksi pilvisten aikojen varalle tarvitaan tyypillisesti aggregaatti ja tämän kustannukset eivät puolestaan tyypillisesti nouse paljon siitä, että samalla suunnitellaan myös valmius verkkosähkön täydelliseen korvaamiseen määräajaksi.
 

HeTi

Member
"Asiakkaan tarvitsee hyväksyä vain 10% lasku sähkölaskuun"

Kotiin tuodaa akkupaketti jossa tarvittaessa DC-vastus kuuman veden tekoon lennossa.
Asiakkaan sähkösopimus siirtyy akkuyhtiölle joka sitten neuvottelee sähköyhtiön kanssa.
Tänävuonna pitäisi olla 1000 asennusta, joten akkuyhtiöllä voisi olla 50MWh virtuaalivoimalaitos.
Vuonna 2025 2GWh ?

https://twitter.com/akkuJukka/status/1217757787943587840
 
Ylös