FinnProp lämmityssäädin 5kw tuulivoimalalle

veikko

New member
Sem moro ja sillai.Minut oli jo ehditty pullauttaa listoilta.No johan tässä taisikin mennä puolivuotta.
Tässä on painittu mahdollisimman suuren hyötysuhteen saavuttamiseksi ja nyt rupee jo tälläistäkin
kitupiikkiä tyydyttämään.Kesä meni erilaisten testauksien ja vastuskytkentöjen hakemisessa.
Oli oikeen tohtorismiehiä matkassa.Lopputulos yhdessä ohjaimen toimittajan kanssa tehtyjen pähkäilyjen ja mittausseurannan ansiosta on Exmorkin 5kw:sen ohjain mielestäni nyt onnistunu.
Sääasemani keskituuliseurannan mukaan hyöty on hyvä.Kolmen päivän seuranta ei vielä riitä
kovin tyhjentäviin loppurapotteihin,mutta jo 3.6m/s/h keskituuli antaa jo viitteitä siitä,että toimii.
Pehmeä ja herkkä vastuksen muutosohjaus pitää virtausen lavoissa puuskissakin ja sen huomaa
kun tuotto ei aaltoile niin suuresti.
Tässä alkua kunhan saadaan kunnon tuulia,niin saan vähän kättäpitempää.
 

laturi

Member
Moro,
Entäs nuo tehot noin niin kuin ihan käytännössä onko tuntunut että olisi tullut jotain pirttiin asti.
Sulla kun on ilmeisesti pelkkä lämmitys säädin.

Kiinnostaa siksi kun rupesin taas pähkäilemään tuulimyllyn laittoa, edellinen kokeilu kun epäonnistui
tuulen puutteeseen (huono paikka) ja taisi olla vähän liian suuret odotuksetin myllystä saatavaan tehoon.

Siihen aikaan kun tälläkin foorumilla hehkutettiin tyylimyllyn erinomaisuutta.
Katsotaan nyt mitä tästä tulee,intoa on taas. ;D

 

Pajala

New member
laturi sanoi:
Kiinnostaa siksi kun rupesin taas pähkäilemään tuulimyllyn laittoa, edellinen kokeilu kun epäonnistui
tuulen puutteeseen (huono paikka) ja taisi olla vähän liian suuret odotuksetin myllystä saatavaan tehoon.

Siihen aikaan kun tälläkin foorumilla hehkutettiin tyylimyllyn erinomaisuutta.
Katsotaan nyt mitä tästä tulee,intoa on taas. ;D

Myllythän tuottaisi jos vain olisi tasaisen voimakas tuuli, yllätys oli miten alhaiseksi keskituulen nopeus jää.
Sääasemani mittaa tuulennopeutta 5min välein ja 19.08 - 31.10.2011 keskituulen nopeudeksi tuli 2,39m/s.



2kw Exmorkin myllyyn liitettyyn verkkoinvertterin kwh-mittariin tullut 53kwh 12 - 31.10.2011 välisenä aikana, keskimäärin 2,7kwh/vrk.
Keskituulen nopeus ajanjaksolla 12 - 31.10.2011 oli 2,59m/s.


 

PoLe

New member
Pajala sanoi:
laturi sanoi:
Kiinnostaa siksi kun rupesin taas pähkäilemään tuulimyllyn laittoa, edellinen kokeilu kun epäonnistui
tuulen puutteeseen (huono paikka) ja taisi olla vähän liian suuret odotuksetin myllystä saatavaan tehoon.

Siihen aikaan kun tälläkin foorumilla hehkutettiin tyylimyllyn erinomaisuutta.
Katsotaan nyt mitä tästä tulee,intoa on taas. ;D

Myllythän tuottaisi jos vain olisi tasaisen voimakas tuuli, yllätys oli miten alhaiseksi keskituulen nopeus jää.
Sääasemani mittaa tuulennopeutta 5min välein ja 19.08 - 31.10.2011 keskituulen nopeudeksi tuli 2,39m/s.



2kw Exmorkin myllyyn liitettyyn verkkoinvertterin kwh-mittariin tullut 53kwh 12 - 31.10.2011 välisenä aikana, keskimäärin 2,7kwh/vrk.
Keskituulen nopeus ajanjaksolla 12 - 31.10.2011 oli 2,59m/s.

Jos halutaan tarkkoja analyysejä niin tuo 5 min välein mitattu data ei oikein anna kunnon tuloksia jos ollaan sisämaassa ja matalalla.
Tuuli on niin puuskaista, että puuskapiikit jotka kestävät yleensä 5-10 sekuntia jäävät huomaamatta.
Meren ranta olosuhteissa 5min välinen datan otto riittänee.

Pitäisi tehdä kunnon analyysit jostain suomen sisämaasta ja noin 20m korkeudelta silleen että dataa otetaan jopa 5 sekunnin välein.
Vuodessa siitä kehkeytyisi aika massiivinen tiedosto :)
 

veikko

New member
Toi keskituuli juttu on tosi.Itsekkin seuraan sääasemaani ja  parinpäivän ajan se on ollut siinä 3.6m/s
Tuottoa on sillä arvolla 6-7kw/vrk,mutta keskituulen noustessa esim.4.5m/s tuotto liki tuplaantuu.
Ohjaimeen tuli täysin uusi ohjainkortti ja ohjelma.Nyt odottelen parempia tuuli ja palataan kun
on pitempi otanta.Sisämaassa on tuulella aina pintakitkaa joka saa sen pyörteiseksi joka on yhtä
kun puuskaisuus.Sitä voidaan vähentää laittamalla myllyä ylemmäks maastollisesti ja mastolla.
 

laturi

Member
Minua kiinnostaisi tuo että onko varajassa vesi lämmenyt kertaakaan suihku kelpoiseksi.
Myllyt on nyt tietenkin ihan eri kokoluokkaa , vertailu ei ole oikein ,mutta kuitenkin.
 

Pajala

New member
PoLe sanoi:
Jos halutaan tarkkoja analyysejä niin tuo 5 min välein mitattu data ei oikein anna kunnon tuloksia jos ollaan sisämaassa ja matalalla.
Tuuli on niin puuskaista, että puuskapiikit jotka kestävät yleensä 5-10 sekuntia jäävät huomaamatta.
Tämä tuli hyvin esille kun mittasin 06.09.2011 klo.15.24-15.29 tuulimyllyn tehoja 5min ajan 1 sekunnin välein, käppyrä oli melkoista vuoristorataa.
Monessa sääasemassa 5min lyhin aika säätietojen tallennukseen.
 

ras

New member
Nyt taitaa olla ensimmäinen kerta kun saadaan varmaa tietoa 2Kw tuulivoimalan vuosituotosta kun Pajala näkee sen verkkoon syötetystä tehosta.
Tästä tiedosta tulee olemaan suuri apu niille jotka miettivät tuuligeneraattorin hankkimista ja sen kokoluokkaa. Itse olen joskus arvellut että se voisi olla noin 10% nimellistehosta.
 

Puuha

Well-known member
varmasti apua kyllä mutta silti on hankalaa käyttää muuten kuin suuntaa antavana sekä realistisena lähtökohtana. ei sen puoleen anterolla oli myös tuota statistiikkaa enkä tiedä syytä miksi olisi tehnyt "lapin" lisäyksiä. sitä voitanee pitää vain yhtenä ääripäänä. mielenkiintoista seurata taustalta mitä tuo tullessaan ja tuleeko jotain poikkeuksia.
 

veikko

New member
Sem moro taas,nyt on jo näyttöä FinnProp säätimen toiminnasta.Viime yö oli pitkästä aikaan tuulinen
ajanjakso.Max 9.2kw/88hz 10h tuotto 25kwh.Säädin toimii todella kiitettäväsi sen mitä minä laitteista
ymmärrän.Tässä vähän käyrän lukemia.
20hz  520w, 25hz 1300w, 30hz 2000w,35hz 3100w,40hz 5000w,47hz 6400w niin ja viellä alkupäästä
15hz 380w  .Olen säätänyt varruvastuksen päälle 50hz ja vapautuksen 45hz.Ongelmanaha täällä
sisämaassa on puuskaisuus.Maaston aikaansaama kitka saa aikaan roottorimaisen pyörteen ja ilmahan pyrkii jatkamaan liikettään.Esim.tunturien aikaansaama aalto.No jokatapauksessa jarruvastuksen ohjaustoiminto toimiva.Pitää ylimääräisen vastuksen päällä hallitusti kiristäen ja löysäten eikä tapa yläpään tuottoa.Seilan 7-8kw väliä parhaimmillaan varmaan n.2min ja kun putos
sinne 6kw kieppeille niin vapautti jarruv.Sääasemani mukaan suurin puuska oli 11.2m/s .Asema on kyllä vaan 6m:ssä ja mylly 26m.Oli miten oli minä olen ainakin nyt tyytyväinen tähän uuteen ohjain
versioon.En ole mikään insinööri joten nää teeseitse ohjaimet kohdallani ei olis tullu kysymykseen.
Toisaalta ken leikkin ryhtyy hän kulut kestäköön.Niin ja varaajan lämmöt on nousseet 4c samanaikaisesti on käyttövesi ja lämmitys päällä.No takkaa lämmitetiin illalla.
Siinä vähän alkua teille jotka moolasitte FinnProp-säädintä pistäkää paremmaksi.
Ja yteistyöllä kotimaisia laitteita täytyy pitkäjännitteisesti kehittää eikä aukoa päätään ja lytätä.

Poistun sivuilta ja toivota menestystä kaikille.
Veikko Laamanen
 

Puuha

Well-known member
noh, noh, sen toimintaa ei kukaan ole epäillyt mutta sen hintaa kyllä on kovasti moitittu.

mutta kaikkea hyvää sinulle myös siittä huolimatta.
 

Harpi

New member
20hz  520w, 25hz 1300w, 30hz 2000w,35hz 3100w,40hz 5000w,47hz 6400w

Onko nuo lukemat mitattu jollain erillisellä tehomittarilla?

En mitenkään halua väheksyä kyseistä säädintä, mutta omasta kokemuksesta tiedän ettei 5kw Exmorkin myllystä irtoa 5:ttä kilowattia 40hz taajuudella.

T:Harri
 

laturi

Member
Aika vähän varaaja lämmennyt.
Ei tuu mittään kännykkä laturi se on sitten tuokin 5kw mylly.

Tehoaste oli siis 50% paikkeilla käyden tosin välillä nimellistehon yläpuolella.
Vertailun vuoksi kaksi säkillistä haketta tai pari sylillistä puita riittää nostamaan
varaajan kuumaksi 40-> 70 astetta jotta voi käydä suihkussa ja pirtti pysyy lämpimänä seuraavaan iltaan.
Joku joskus sanonut että jos lämmittää meinaat tuulivoimalla niin 20kw on minimi teho myllyssä.
Taitaapi olla tosi.

Sitten joku muu joutuu kokeilemaan samat jutut kuin sinä jos pidät herneet nenässä.


 

Puuha

Well-known member
no tuota kun vähän kattelin lisää viestiä huomasin myös sellaisen asian joka hämmästyttää. joko varaaja on iso tai sitten lämmitykseen on mennyt paljon energiaa sillä 25kWh pitäisi kuution varaajan lämpötila nousta kuitenkin n. 25 astetta. mielestäni jokin ei nyt täsmää vai mitä mieltä muut ovat tuosta?
 

eros

Member
"Max 9.2kw/88hz 10h tuotto 25kwh."
"Niin ja varaajan lämmöt on nousseet 4c samanaikaisesti on käyttövesi ja lämmitys päällä.No takkaa lämmitetiin illalla."

25kwh nostaa kuution varaajan lämpöjä 25*3600/(4.19*1000)=21.479⁰ ilman häviöitä.

Joko varaaja on tolkuttoman iso, tai siitä on käytetty lämmitykseen se mitä on tullut sisään. Tai sitten joku luku ei pidä paikkaansa.. (tämä olisi siis ensimmäinen indikaatio, että finnpro säätimessä hinnan lisäksi muutakin kummaa???? Tuskin kumminkaan näin?)

Veikko voisitko vielä varmistaa luvut ja kertoa varaajan koon + käyttöasteen, ennenkuin poistut palstalta, että ei jäisi mitään epäselvää kelleen?

25kwh/10h -> 2.5kw kun katoaa herkästi lämmitykseen, ettei sen puolesta asiassa ole mitään kummaa.

T:Eerin
 

Puuha

Well-known member
tässä taas tulee eteen sellainen efekti joka tuulella on taloon. tuuli viilentää taloa jolloin tietysti lämmitystä tarvitaan enemmän. meneekö homma nyt sitten niinkin perseelleen että tulee vastaan tilanne jossa talo syö koko hyödyn mitä voimala on saanut aikaan? eli perjaatteessa 5kW mylly on vielä liian pieni ja minimi lämmitysvoimalaksi pitäisi valita 10kW laitos? toki 20kW laitoksella hyöty on suurempi mutta onko sekään riittävä lämmityskäyttöön? finnpropin säädin alkaisi hinnaltaa olemaan jo ihan hyvää luokkaa sopivaa 10kW ja ylös päin teholtaan oleville myllyille mikäli sekään nyt toimii oikein loppupeleissä.

sinänsä on harmi että asiakkaiden pitää todeta laitteiston toiminta ja maksaa älyttömiä kipurahoja selvittäessä oikeaa konseptia. kuten eräs jo tuossa totesi että hernettä ei kannata vetää nenään ja antaa myös muiden maksaa samoja oppirahoja. tällainen ei kuitenkaan aja asiaa yhtään eteenpäin.

 

veikko

New member
Moro taas.Jäi toi selvitys puutteelliseksi sori.Lämmitettävä ala on 198m2 ja varaaja 1800 l ja lämmöt
tietenkin päällä myös käyttövesivaraajan vesi tulee tän varaajan kautta esilämmitettynä.Tarkistin kirjanpidostani hz ja
watit  41hz=4800w seuraava 43hz=5200w .Se että luvut elää kokoajan tekee vaikeaksi saada
tarkkaa yhtäaikaista lukemaa.
 

Puuha

Well-known member
ei tuo sitten mikään mahdoton ole ettei varaajan lämpö ole noussut enempää varaajassa.

onko finnpropissa optiokytkentää useammalle myllylle?
 

possu

New member
veikko sanoi:
Moro taas.Jäi toi selvitys puutteelliseksi sori.Lämmitettävä ala on 198m2 ja varaaja 1800 l ja lämmöt
tietenkin päällä myös käyttövesivaraajan vesi tulee tän varaajan kautta esilämmitettynä.Tarkistin kirjanpidostani hz ja
watit  41hz=4800w seuraava 43hz=5200w .Se että luvut elää kokoajan tekee vaikeaksi saada
tarkkaa yhtäaikaista lukemaa.

Millä mittareilla olet mitannut tuoton?
Siis sen kilowattituntimäärän ja tehot?

Ihan uteliaisuuttani kyselen kun maailmalta tulee erilaista tietoa säätimien omien mittaustulosten epätarkkuuksista.
En tässä tarkoita Finnpropin säätimiä, niistä kun ei maailmalla ole vielä juuri mitään tietoja.

Mutta joistakin muista on. 
Jotkut käyttäjät ovat tarkistaneet ja mitanneet muilla mittareilla ja todenneet että säätimen dataloggerin tulokset saattavat olla vähän "mainosviritettyjä" ja esim. kaksin- kolminkertaisia todellisiin arvoihin verrattuna.

Johtoihin saisi helposti kytkettyä vaikka vanhan sähkölaitoksen mittarin (ei mielellään niitä halpiksen energiamittareita!!), ja ainakin näkisi missä mennään.

/Possu
 

Puuha

Well-known member
50 euroa maksaa 1-vaihe energiamittari din-kiskoon tai sitten 3-vaihe rapian 100 euroa ja sitä käytetään ihan luotettavana mittarina mm. asuntovaunuissa ja ajoneuvoissa mutta tarkoitatko possu näitä pistorasiaan kytkettäviä kympin kaksi maksavia mittareita?

edit: en usko että ainakaan veikon finnpropissa olisi kovin suurta virhettä olemassa edellä olevien asioiden vuoksi. kyllä vajaa 200m2 talo ottaa äkkiä 20kwh lämmitykseen ja lisänsä toki tekee myös lämmin käyttövesi joka kylläkin on vähäisemmässä merkityksessä muutaman 100Wh edestä maksimissaan.
 
Ylös