Rahan(kiristystä)

Aurinkoinen

Active member
Eilen tuossa päivän mittaan tapojeni mukaan voimalan tuottoja netistä seurailin. Hetkellinen tuotto näkyi normaalisti, mutta päivittäistä ei näkynyt. Puolenpäivän aikaan oli tämä muutos tapahtunut. Illemmalla sitten havaitsin sähköpostistani viestin Froniukselta. Käyttämäni ilmaisohjelma oli lopetettu, mutta ei huolta, kuvetta kaivamalla saisin sen takaisin käyttööni. Eikä halvimmillaan maksaisi kuin vaivaiset 1.80 € kuukaudessa kolmen vuoden sopparilla.
Vähän tässä tunnelmat liikkuvat epäuskon ja raivon välillä. Ensinnäkin siksi, että tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Invertteriä hankkiessa kovasti kehuttiin tuoton helppoa seurattavuutta netistä, palvelun maksullisuudesta ei 'muistettu' mainita sanan sanaa. Muutaman päivän yli 1.5 vuotta tätä onnea kesti, nyt vain täytyy opetella tulemaan toimeen ilman tällaista palvelua. Rahastukseen en missään nimessä aio taipua. Täytyy etsiä sähkönkulutusmittarin ohjeet esille. Siellä oli myös mahdollisuus seurata kolmen edellisen vuorokauden sähkön tuottoa. Sikäli kyllä huonoa, että muistaakseni ilmoitti tuotannon vain täysinä kiloWattitunteina. Tyhjää parempi tuokin.
Edelliseen talooni asennutin SMA:n invertterin. Sieltä ei alettu tuoton seurantaa rahastamaan 1.5 vuoden käytön jälkeen.
Onko tällainen rahastus yleistä eri invertterimerkeillä ja kuinka olette asian ratkaisseet? Sikäli kiinnostaa, että nykyisen invertterin poksahtaessa osaan hankkia oikean merkkisen tilalle.
 

jolla

Member
Solax toimii, koko historia
tuon tiedon voi kerätä itsekin helposti pienellä scriptillä, eikö niissä paremmissa ja kalliimmissakin ole wifi tai rj45?
 

VesA

New member
Pilvipalvelulla on eri tarkoituksia - kun laitteita on vielä suht vähän kannattaa ihan jokainen myyty laite saada tarkkaan seurantaan.

Asiakas testaa ja sitä varten palvelun pitää olla tarpeeksi hyvä. Sitten kun kriittinen massa on kasassa voidaan alkaa hintasäätely. Tyypillisesti tämmöinen palvelu on itse tuotteen valmistajankin kannalta jostain muualta ostettu ja siitä menee kulua vähintäin datamäärän ja prossutehon mukaan - jotka näkyvät heti viivan alla.

Jos kuvittelee, että ilmainen palvelu jatkuu ikuisesti niin pettyy kyllä - vähintäinkin tuotannosta poistuvat mallit  joihin ei enää luvata päivityksiä lakkaavat kiinnostamasta valmistajaa ja niiden tuki hiipuu pois jos uudet tuotteet ovat jotenkin perusteellisesti erilaisia. Tässä hyvin alun perin speksattu pilvirajapinta on pelastus.

Näinhän se pelaa joka paikassa nykyään - ominaisuudet vuokrataan ja vuokrasopimus lähtee helposti  vaikka kuinka olisi luullut tavaran ostaneensa.

Niinpä Jollan tie - oma apu on paras apu toimii edelleen parhaiten jos ei halua vaihtaa laitteitaan siihen tahtiin kuin valmistajat niitä keinotekoisesti vanhentavat.
 

Aurinkoinen

Active member
Oma apu paras apu, niinhän se menee. Ongelmana vain, että tietotaito ei tällä sektorilla riitä. Ja rahastukseen en taivu, kuten aloituksessa ilmoitin. Eihän tässä muu kaivele, kuin se, että ostotilanteessa valehdellaan ihan suoraan päin naamaa. Jos silloin olisi informoitu palvelun tulevasta maksullisuudesta, olisin voinut miettiä, hankinko kyseisen laitteen vai kilpailijan vehkeen. Ja jos kuitenkin olisin ostanut kyseisen invertterin, niin minulla olisi ollut puolitoista vuotta aikaa henkisesti sopeutua tulevaan muutokseen.
 

Perusmies

New member
Solaredgeltä tuli jokin aika sitten meiliä, että olivat ylittäneet miljoonan monitoroidun systeemin rajan. 9 vuotta ollut tuo palvelu olemassa ja viimeisen 2 vuoden aikana tullut puolet tuosta miljoonasta asennuksesta.
Toivottavasti pitävät ilmaisena jatkossakin, että näkee paneelikohtaiset luvut.





se_1m.png
 

Aurinkoinen

Active member
Uusi aamu valkeni ja kaikki on kuten vanhaan hyvään aikaan. Ilmeisesti Fronius kerkesi saada riittävästi kielteistä palautetta toimistaan ja tuli järkiinsä.
 

Hammiska

New member
Aurinkoinen sanoi:
Uusi aamu valkeni ja kaikki on kuten vanhaan hyvään aikaan. Ilmeisesti Fronius kerkesi saada riittävästi kielteistä palautetta toimistaan ja tuli järkiinsä.

Froniuksella oli tietokantaongelma viikonloppupuolella, jonka vuoksi seuranta oli ainakin sekaisin. Siitä tuli minulle ainakin tiedote.
 

SavonSähköSeppo

Ihe oppinu sähkösuhari
Aurinkoinen sanoi:
Eilen tuossa päivän mittaan tapojeni mukaan voimalan tuottoja netistä seurailin. Hetkellinen tuotto näkyi normaalisti, mutta päivittäistä ei näkynyt. Puolenpäivän aikaan oli tämä muutos tapahtunut. Illemmalla sitten havaitsin sähköpostistani viestin Froniukselta. Käyttämäni ilmaisohjelma oli lopetettu, mutta ei huolta, kuvetta kaivamalla saisin sen takaisin käyttööni. Eikä halvimmillaan maksaisi kuin vaivaiset 1.80 € kuukaudessa kolmen vuoden sopparilla.
Vähän tässä tunnelmat liikkuvat epäuskon ja raivon välillä. Ensinnäkin siksi, että tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Invertteriä hankkiessa kovasti kehuttiin tuoton helppoa seurattavuutta netistä, palvelun maksullisuudesta ei 'muistettu' mainita sanan sanaa. Muutaman päivän yli 1.5 vuotta tätä onnea kesti, nyt vain täytyy opetella tulemaan toimeen ilman tällaista palvelua. Rahastukseen en missään nimessä aio taipua. Täytyy etsiä sähkönkulutusmittarin ohjeet esille. Siellä oli myös mahdollisuus seurata kolmen edellisen vuorokauden sähkön tuottoa. Sikäli kyllä huonoa, että muistaakseni ilmoitti tuotannon vain täysinä kiloWattitunteina. Tyhjää parempi tuokin.
Edelliseen talooni asennutin SMA:n invertterin. Sieltä ei alettu tuoton seurantaa rahastamaan 1.5 vuoden käytön jälkeen.
Onko tällainen rahastus yleistä eri invertterimerkeillä ja kuinka olette asian ratkaisseet? Sikäli kiinnostaa, että nykyisen invertterin poksahtaessa osaan hankkia oikean merkkisen tilalle.

En tiedä mikä tilanne on muilla tällä hetkellä, mutta itsellä se Solar webin toiminta muuttui viikko sitten juurikin niin että enää ei näy kun 3 vrk tuotot ja käppyrät. Enne näky kaikki inventerin kytkemisestä asti. Nyt pitäisi sit ostaa se Premium jäsenyys jos haluisi nähdä enemmän statistiikkaa.

Joku saattas äkkiseltää sanoa, että aika perseestä..  :mad:
 

don

Active member
Moro

Mulla taasen näkyy siitä asti kun on asennettu eli tämä ja viimekuu ja viimeinen päivä maaliskuusta,totaali siitä lähtien 707 kWh.
 

Aurinkoinen

Active member
Jaahas, Fronius teki sen taas. Kun tuli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä ja tuotot oikeasti kiinnostaisivat, niin näkyvätkö ne? Ei tietenkään. Froniuksen mainos on koko aukeamalla, ja mistään et löydä nappulaa, jota klikkaamalla pääsisit tutkailemaan tuotantotietoja. Todella törkeätä toimintaa.
Uutta invertteriä hankkivien kannattaa ohittaa Fronius merkkiset ja jatkaa pohdintaa toimintavarmemmilla merkeillä. Itsellänikin tekisi mieli vaihtaa merkkiä, mutta kun ne ovat niin arvokkaita, täytyy käyttää tätä, kunnes se poksahtaa. Ihmeitä täytyy tapahtua, jos uudestaan päädyn tähän merkkiin.
 

pere

Member
Kyllä minulla ainakin toimii kuten ennekin.
Vaati vain uudelleen kirjautumisen.
Sitä premiumia yrittää mainostaa mutta ei siihen tarvitse suostua.
Ja  näkyy kaikki kuukaudet yli vuoden ajalta, sen mitä minulla on paneelin olleet!
 

Aurinkoinen

Active member
Lopultakin löytyivät tutut sivut ja tiedot. Peren vihjeet suureksi avuksi. Ongelma oli uudelleenkirjautumisessa, koska en koskaan ole kirjautunut sivuille, en voinut tietää salasanaakaan. Henkilö joka aikoinaan oli puolestani sivuille kirjautunut ei ollut vaivautunut minulle ilmoittamaan keksimäänsä salasanaa. Joka tapauksessa salasanan vaihto oli helppo ja siten pääsin haluamilleni sivuille.
Kaiken kaikkiaan pidän Froniuksen mainoskampanjaa todella törkeänä, sen pitäisi riittää, että lähettävät mainoksiaan sähköpostiin. Tämänlaisesta kampanjoinnista johtuen en kuuna kullanvalkeana tule hankkimaan Froniukselta mitään lisäpalveluja.
 

Lahti32

New member
Mullakin lakkasi toimimasta. Pyytää uudelleen kirjautumaan mutten muista salasanaa. Painan unohdin salasana linkkiä niin tulee server error 403
 
Ylös